keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Pienten asioiden merkitys tässä hetkessä

Olen löytänyt jonkinlaista hetkellistä voimaa, iloa ja hupia mitä yksinkertaisimmista asioista.

Yksi sellainen on itse tehty limsa. Tuo kyseinen vissyn ja tuoremehun sekoitus on tuttu lapsuudesta, mutta omassa kotonani aloin tekemään sitä aina silloin tällöin suunnilleen pari vuotta sitten. Mehuvissyä en normaalisti ihan tavisarkilasista juo, vaan lasiksi kelpasi vähän erikoisempi yksilö ja heti tuntuu hieman erilaiselta.

Juoma tuo mieleeni muistoja, mutta on sinänsä itselleni sen verran erikoinen, että arvostan sen tuomaa jännää oloa. Olen vähän niin kuin eri ihminen. Nyt en juokaan sitä perinteistä vettä,  vaan mulla on lasissa ihan jotain muuta. Silti en tarvitse tänään viinilasia tai siiderihöttöä saavuttaakseni tätä hetkeä. Tai tuskin sitä edes saisin niiden avulla. 

Yksi hyvä esimerkki on kesälomalta (seuraavaa odotellessa!), jolloin hörpin kylmää mehuvissyä hikipäivänä lötköttäessäni aurinkotuolissa ja vetäessäni jäätelöä jälkiruokakupista. Siemailin juomaa tarjottuani samanlaiset satsit jätskiä myöhemmin illalla ystävällenikin. (Tarkoituksemme oli tuolloin mennä pyöräretkelle, mutta käännyimme jo parin sadan metrkin jälkeen takaisin, sillä alkoi sataa kaatamalla.) Oloni oli inspiroitunut. Samaa tunnetta en tavoittanut vesilasi kädessä, vaan siihen tarvittiin vissymehu, aurinko ja täysi joutenolo. Ideoita tuli mieleen, mutta mitään en halunnut vielä aloittaa. Maltoin vielä.

Tiettyä voimaa ja inspiraatiota antoi tuolloin myös pilvinen taivas, joka toi hämärän kesäiltaan ja -yöhön. Hämärtyvä koti antoi mahdollisuuden tuoda valoa kynttilän muodossa. Sateen ropistessa sytytin oranssisen ison kynttilän ja hämmästyin sen tuomaa hehkua ja varmuutta. 
Kaiken kruunasi auki oleva parvekkeen ovi, josta keskiyön väistyttyä aamuyön tunneille kantautui öisiä ääniä. Siellä meni auto jos toinenkin: ääni kuului välillä sakeana puurona, jota leikkasi kirskuva motskarin ääni. "Tuolla laulaa lintunen iltalauluaan!", ajattelin. Toisaalla taas kuului hetkellisesti puheensorinaa. Ja se tuoksu! Sateen jälkeinen raikkaus yhdistettynä lämpimään säähän on lyömätön yhdistelmä. Tuskin maltoin nukkua. Jokin osa minusta halusi lähteä iltakävelylle, mutta toinen puoli minusta oli laiska ja pelokas. Ei siinä mitään järkeäkään olisi ollut. Siispä tyydyin katselemaan parvekkeen ovella lähitalojen ikkunoihin ja miettimään niiden takaisia elämiä, ihailemaan luonnon kesätuoksua ja kun päässä liikkui liian paljon asioita, suljin viimein oven. 

Oli aika lähteä nukkumaan.