sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Silmälasikätkö ja juomalasien pelastusoperaatio

Pidän vanhoista esineistä ja vaatteista. Minusta on mukava tietää, että tavaralla on ollut historiaa ennen sen päätymistä minulle. Tavara voi tuoda myös joitain muistoja tai ainakin tunteita entisestä - olin itse elänyt tavaran aikaa tai en.

Viime aikoina olen yrittänyt käydä läpi erinäisiä nurkkia kodissani ja karsia sieltä epäoleennaisia asioita. Projekti ei toki ole uusi, vaan se toistuu aika ajoin kohdistuen aina vähän eri suuntaan. Kaikkea en pysty karsimaan kerralla enkä kahdellakaan, vaan siihen meikäläisen pitää hiljalleen kypsyä. Varsinkin tiettyjen tavaroiden suhteen. 

On ollut hauskaa huomata, miten olen säilönyt jos jonkinlaisia asioita omasta elämästäni. Nimimerkillä laatikosta löytyy kymmenkesäisenä Välimereltä kerättyjä simpukan kuoria ja kauniita kiviä, muistilappu vuoden -94 EM-kisoista, tulitikkuaskeja vuosien takaa ja pieniä *niin tärkeitä* koriste-esineitä. 

Olen mestari pelastamaan myös muiden vanhoja tavaroita. Terveiset vaan tiettyihin osoitteisiin. Kesälomareissulla tuli täydennettyä muun muassa lasivalikoimaa kahdella uudella sarjalla. Molemmat olivat kierrätyskeskuskasassa, mutta nuo vihreät ja keltaruskeat yksilöt olivat jotenkin hurmaavia ja halusin niiden pääsevän hyvään kotiin. Siispä uhrauduin. Ainahan on tilaa 12:lle 6 per laji) juomalasille. Nyt tiedän, että olen aina halunnut värikkäitä laseja. Tähän mennessä kirkkaat Iittalan Kartiot ja Aino Aallot ovat olleet suosiossani, eikä haikailuja muihin laseihin ole ollut. Ei tietenkään, enhän ole tiennyt mistä haaveilla! Kannattiko sinun mielestäsi pelastaa lasit?




Sitten otsikon ensimmäiseen asiaan. Nimittäin yksi keväällä säilöön päätyneistä pussukoista sisältää mielenkiintoisia esineitä: lukuisia vanhoja silmälaseja. Itselläni ei ole vielä yksiäkään laseja, joskin sellaiset tulisi varmaankin hankkia lähivuosina. Silmälasit ovat ihan huippuja ja niitä on tullut testattua eräskin kerta peilin edessä.

Mitä sanotte, onko mitään saumaa saada joistakin vanhoista silmälaseista itselle sopivat vaihtamalla linssit? Onko täysin hullu idea? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti