Työ ja innostus

Joskus riittää pelkkä yksi keskustelu oikealla hetkellä. Yksi innoittaja. Aiemmin kyteneet ajatukset saavat uuden levelin. Ja oma into lähtee lentoon. 

Opiskelu ja työ ovat iso osa elämäämme. Eläkeikää saa odotella, mutta sitäkin tärkeämpää on, että todella nauttii siitä mitä tekee. Eihän kukaan odota nuorena eläkeaikaa :) Tuntuu surulliselta myös, mikäli elää pelkkiä vapaita, eli viikonloppuja, vapaapäiviä ja vuosilomia varten. Kun se elämä on joka päivä, koko ajan, nyt. Oli sitä töissä tai ei.

Vaihtuuko sinulla työnkuva ja työyhteisö aika ajoin, vai onko tavoitteenasi eläkevirka samoissa ympyröissä?

Olen aina toivonut vakaata työpaikkaa ja toivon sitä edelleen. On huomattavasti helpompaa suunnitella työtään sekä elämäänsä ja kehittää itseään, kun on mitä varten kehittyä ja mihin suunnitella. Jatkuva epävarmuus kuluttaisi voimia ja intoa tehdä työtä. Tämä olisi hyvä myös työnanatajien huomata.

Liika stabiilius ei ole minua sekään, kaipaan aika ajoin muutosta tasaisuuden rinnalle. Joku on puhunut seitsemän vuoden sykleistä, mutta ehkä se nykyaikana on lyhyempikin ajanjakso - eikö tämä aika mene nykyisin aiempaa nopeammin?! Vai olenko jo sitä kärsimätöntä sukupolvea, joka ei siedä tylsää ja pysähtynyttä olotilaa..? Kaipaan sitä, että innostun työhön liittyvästä asiasta, oli se sitten pieni juttu tai laajempi kokonaisuus. Ja sitä, että ympärilläni on inspiroivia ja inspiroituvia ihmisiä. Yksin on paha nyhjäistä vähänkään sosiaalisella alalla. Ja tällaisena ihmistyyppinä toivon rinnalle edes yhtä samalla tavalla kahjoa, joka on valmis kokeilemaan ja heittäytymään. Jarrujen pitäjiä riittää, ja heillekin on toki oma rooli tässä kuviossa. 

Kuulostaako tutulta?