Aika alkaa nyt!

Kesän tuloa sai tänä vuonna odottaa pitkään. Tuossa muistelin viime vuotta ja toukokuuta, jolloin hipsuteltiin kesäkamppeissa ja päiviteltiin ihmeellistä ja ihanaa kevättä. Kun on niin kuuma!  Tänä keväänä oli kyllä muutama lämmin päivä. Taisivat osua sopivasti arkiviikolle, mutta väliäkös sille. Muistan saaneeni osan kuumasta kelistä. Sittemmin kesää tuli odotettua pitempään. Toisaalta oli kyllä helppoa ja turvallista vetää päälle aina sopivan lämpimät vaatteet. Farkut ja pitkähihainen paita muodossa jos toisessa. Ja takki, ilman sitä ei voinut lähteä. Ja ehkä myös sateenvarjo.  Juhannuksen jälkeen sijoittuneelle risteilylle pakkasin sateenvarjon lisäksi nahkahanskat ja pipon. Luitte aivan oikein. Myös kanssakulkijani naureskelivat varustautumiselleni. Että kuulemma niille ei kyllä olisi tarvetta- Mutta minä herkkine korvineni olen kaivannut pipoa lämpimämmilläkin keleillä tuulen tuivertaessa. En kuitenkaan tarvinnut reissulla mitään kyseisistä luottokamppeistani. Hyvä niin. 

Pidän vanhoista esineistä ja vaatteista. Minusta on mukava tietää, että tavaralla on ollut historiaa ennen sen päätymistä minulle. Tavara voi tuoda myös joitain muistoja tai ainakin tunteita entisestä - olin itse elänyt tavaran aikaa tai en. Viime aikoina olen yrittänyt käydä läpi erinäisiä nurkkia kodissani ja karsia sieltä epäoleennaisia asioita. Projekti ei toki ole uusi, vaan se toistuu aika ajoin kohdistuen aina vähän eri suuntaan. Kaikkea en pysty karsimaan kerralla enkä kahdellakaan, vaan siihen meikäläisen pitää hiljalleen kypsyä. Varsinkin tiettyjen tavaroiden suhteen.  On ollut hauskaa huomata, miten olen säilönyt jos jonkinlaisia asioita omasta elämästäni. Nimimerkillä laatikosta löytyy kymmenkesäisenä Välimereltä kerättyjä simpukan kuoria ja kauniita kiviä, muistilappu vuoden -94 EM-kisoista, tulitikkuaskeja vuosien takaa ja pieniä *niin tärkeitä* koriste-esineitä.  Olen mestari pelastamaan myös muiden vanhoja tavaroita. Terveiset vaan tiettyihin osoitteisiin. Kesälo

Olen sisimmästäni kai Martta-tyttö. Kyllä, tiedän, että nimi vaatinee hieman selitystä. Ja tässä sitä tulee. Muistatteko seiskaluokan kotitaloustuntien kirjan? Siinä oli se siivousosio, eli miten siivota, missä järjestyksessä ja kuinka usein. Kuva tuolta sivulta on pysynyt mielessäni tähän päivään asti. Ah, miten inspiroivaa! Kaikki vaikutti niin helpolta ja puhtaalta. Emme saaneet yläasteella köksänkirjoja itsellemme, mutta myöhemmin kotiini kirja on kantautunut. Sitä kuvaa katsomalla palaa aina se sama siivousinto takaisin.  Mitä tulee Marttoihin, niin heidän sivuiltaan löytyy samankaltaiset ohjeet siivoukseen. Löytyy sieltä paljon muutakin mukavaa talousasioista ruoanlaittoon. Ja tämä ei ole mitenkään maksettu postaus! Mutta minulle se on sivusto, josta olen löytänyt uutta virtaa kodinhoitoon. Toisinaan kaiken suunnattoman tietomäärän, lukuisten kaupan puhdistusaineiden ja kodin tavaramäärän keskellä on hyvä mennä perusasioiden ja yksinkertaisuuden ääreen. Ja yksinkertaist

Kulmakarvat ovat kasvoille ilmettä. Ja kulmakarvamuoti on vaihdellut vuosikymmenten saatossa rehevistä puskista ohuen oheen viivaan ja kaikkeen siltä väliltä.  Muistan elävästi, kun kulmakarvojen nyppiminen tuli itsellä ajankohtaiseksi. Minulla on vaalea iho ja vaaleat kulmakarvat, joten nyppimistä varten koulupöydän lamppu (muistatteko, sellainen putkikimainen) piti suunnata kasvoja kohti karvojen löytämiseksi. Tuska, mikä nyppimisestä seurasi, oli kamala! Myönnetään, että ihoa tuli kiskottua ensimmäisillä kerroilla myös vaaleiden haituvien karatessa pinsetin alta. Silmät valuivat vettä valon ja nyppimisen johdosta. Ihmettelin, miten tällaista kärsimystä tulisi kestää. Äitini varoitti aina, että liian kapeaksi kulmakarvoja ei saa nyppiä, jottei vain kävisi niin, että ne eivät enää kasvaisikaan. Varsinaista muotoa en nuorempana koskaan etsinyt kulmilleni, ne nyt vaan olivat niin tasaisen suorat, enkä uskonut muuta olevan mahdollistakaan. Myöskään värjääminen ja kulmakynän käyt

Päivän biisi on Haloo Helsingin Lähtövalmiina.

Joskus riittää pelkkä yksi keskustelu oikealla hetkellä. Yksi innoittaja. Aiemmin kyteneet ajatukset saavat uuden levelin. Ja oma into lähtee lentoon.  Opiskelu ja työ ovat iso osa elämäämme. Eläkeikää saa odotella, mutta sitäkin tärkeämpää on, että todella nauttii siitä mitä tekee. Eihän kukaan odota nuorena eläkeaikaa :) Tuntuu surulliselta myös, mikäli elää pelkkiä vapaita, eli viikonloppuja, vapaapäiviä ja vuosilomia varten. Kun se elämä on joka päivä, koko ajan, nyt. Oli sitä töissä tai ei. Vaihtuuko sinulla työnkuva ja työyhteisö aika ajoin, vai onko tavoitteenasi eläkevirka samoissa ympyröissä? Olen aina toivonut vakaata työpaikkaa ja toivon sitä edelleen. On huomattavasti helpompaa suunnitella työtään sekä elämäänsä ja kehittää itseään, kun on mitä varten kehittyä ja mihin suunnitella. Jatkuva epävarmuus kuluttaisi voimia ja intoa tehdä työtä. Tämä olisi hyvä myös työnanatajien huomata. Liika stabiilius ei ole minua sekään, kaipaan aika ajoin muutosta tasais

Olin ennen tarkka silitetyistä vaatteista, silitetyistä lakanoista ja silitetyistä tyynyliinoista. Ilman silittämistä niitä ei yksinkertaisesti voinut käyttää. Siksi puhdas pyykkivuori kasvoi joskus pelottavan isoksi, jolloin työmäärä oli valtaisa. Mankelia en ole koskaan omistanut, vaikkakin muutaman kerran olen taloyhtiöiden mankeleita kokeillut todeten, ettei pyykkituvassa mankelointi ole meikäläisen heiniä. Mankeli kuuluu tulevaisuuden, "sitten kun" -laitteisiin. Vuosi tai puolitoista sitten puhuin ystävälleni tästä silitysongelmastani. Kuinka puhdasta pyykkiä on välillä niin paljon, että ahdistaa. Hän kuunteli hetken vuodatustani ja totesi sitten, että miksi tehdä silityksestä arkea vaikeuttavaa tekijää. Miksi kantaa huonoa omatuntoa jostain isosta silityskasasta? Eikö niitä nyt voisi vain leipota nätisti kaappiin ja silittää ennen käyttöä, jos kerran kokee sen niin tärkeäksi. Pääasia, että ne eivät olisi kodissa tiellä, näkösällä ja ennen muuta muistuttamassa tekem

Olen hyödyntänyt taloyhtiöiden pyykkitupia aina, kun siihen on ollut mahdollisuus. Minua on ilahduttanut pyykkikoneiden iso koko, nopeus ja linkousteho. Pyykki kuivuu siten varsin nopeasti. Kuivaushuoneita olen käyttänyt vähemmän, mutta usein ainakin jonkin aikaa pyykit ovat saaneet kuivailla, ennen kuin olen siirtänyt ne kotiin kuivumaan. Kuivausrumpua kartoin aluksi, mutta sittemmin varsinkin lakanat pääsevät siihen myllyyn ja olen ollut tyytyväinen. Kaikki nämä vuodet olen kuljettanut pyykkejä pyykkitupaan ja takaisin Ikea-kasseilla. Tavallinen pyykkikorikin löytyy ja on sekin käytössä. Usein pyykkejä hakiessani olallani roikkuukin kaksi säkkiä ja lisäksi kannan koria. Meikäläinen ei pese pyykkiä viikolla, vaan viikonloppuisin.  Pitkään pyykkitupa tuli varattua lauantai- ja sunnuntaiaamuisin - se oli samalla pakollinen herätys. Koska pyykkitupa sijaitsee erillisessä rakennuksessa, täytyy erityisesti talvisin pukeutua kunnolla, ennen kuin tuvalle edes lähtee. Homma ei hoidu

Kukkien hoito on taidetta. Ja taiteen tekeminen vaatii taitoa. Nämä viisaat sanat kirjoitin ihan itse ja seison sanojeni takana kunnes toisin todistetaan. Jostain syystä kukkien elossa pitäminen on minulle haaste, josta yritän jatkuvasti selviytyä. Minulla on eräs muisto lapsuudesta ja kukkien mullan vaihdosta pesuhuoneessa. Niin, meillä kotikotona kylppäriä kutsuttiin ja kutsutaan edelleen pesuhuoneeksi. Tässä muistossani äitini oli levittänyt sanomalehdet lattialle ja hän vaihtoi multia kaikista kotimme lukuisista viherkasveista. Vanhojen multien kasaan äitini siirsi myös muutamia viherkasveja. Ne olivat menossa kompostiin, sillä ne olivat lähes kuolleita yksilöitä. Muistan edelleen sen tunteen, joka minulle syntyi nähdessäni pois laitetut kukat - näinkö helposti äiti luovuttaa ja laittaa kukat pois? Tunsin suurta sympatiaa kuolemantuomion saaneita kasveja kohtaan ja kerjäsin kukkia itselleni luvaten herättää ne henkiin. Äitini kaikessa viisaudessaan antoi kuin antoikin kukat

Kaikkea pitää kokeilla, pikku hiljaa. Kiitos Susannan Pink Bubble-blogin , bannerin tekoakin on nyt testattu.  Toukokuun alkumetrien biisinä soi Pariisin Kevät.

Kirjoitin vähän aikaa sitten leipomastani  ranskalaisesta suklaakakusta . Reseptin löysin  Kokatessa roiskuu  -blogista, joka taas oli löytänyt sen  Helsingin Sanomista . Ohje oli helppo ja hyvä. Pinta jäi tosin minulla molemmissa kakuissa kuivaksi. Ehkä olisi pitänyt laittaa folio kakun päälle loppuvaiheessa, tai sitten pinnan pitikin olla sellainen. Kakun kuitenkin kuuluu läsähtää keskeltä ja se jää myös kosteaksi sisältä. Kehuja sateli kakun mausta erityisesti miespuolisilta kollegoilta.   Ranskalainen suklaakakku (gluteeniton, maidoton, munaton) 200 g voita  (Käytin maidotonta Sunnuntai-leivontamargariinia.) 200 g suklaata (70%)  (Käytin Pandan tummaa suklaata, joka saattaa sisältää maitoproteiinia ja suklaaprosentti on pienempi. Muitakin merkkejä varmasti on - maidottomat kertokaa! Täysin maidotonta tummaa suklaata olisi löytynyt pienemmistä putiikeista.) 5 keltuaista 5 valkuaista 1,5 dl fariinisokeria 1,5 dl kidesokeria   1. Sulata voi ja suklaa. 2. V

Kuinka viettää vappua, kun etukäteen ei ole tehnyt yhtään mitään suunnitelmia? Suunnitelmaton ja juhlaton vappu voi kuulostaa hieman tylsältä.  No, vappu ei ole ollut minulle koskaan sen suurempi päivä. Ei uuden vuoden aattokaan  ole. Siis ovathan ne toki mukavia, mutta minulle ne eivät ole mitenkään must-tapauksia. Eräänkin vapun  olen viettänyt joko opiskelu- tai työhommissa. Kevätsiivouksesta puhumattakaan! Aamulla kuitenkin lakkasin kynnet iloisen pinkeiksi ja vapaiden (kokonaista neljä päivää!) kunniaksi keitin kotiin tullessani kaakaota ja söin tummaa suklaata. Elämä tuntuu varsin leppoisalta! Toivon mukaan siellä toisella puolella ruutua myös!  Iloista vappua!

No niin, tuomio tuli. Sanoivat hakiessani autoa renkaiden vaihdosta, että kyllä nuo renkaat ovat jo tosi huonot. Auto katsastettiin ennen talvirenkaiden vaihtoa, jolloin renkaat vielä läpäisivät katsastuksen. Eli lailliset ne vielä toistaiseksi ovat, vaikka turvallisuudestahan tässä on kyse. Siispä seuraava projekti onkin uusien renkaiden hankinta. Että mitä merkkiä saisi olla..?  Onko niillä merkeillä isokin ero?  Ensiksi pitää kuitenkin selvittää perustiedot, sillä enpä kyllä ennen renkaita ole ostellutkaan.

Tänään oli viimeinen päivä vaihtaa kesärenkaat autoon. Kuulin siitä eilen, sunnuntaina. Tai itse asiassa luin siitä lehdestä eilisiltana ja oli mennä teet väärään kurkkuun. Enhän minä ole ikinäkoskaan kuullut siitä, että renkaat on vaihdettava viimeistään pääsiäismaanantaita seuraavana maanantaina. Vapun hujakoilla olen sen arvellut olevan, mutta tarkkaa aikaa ei ole ollut tiedossa. No nyt on. Olen kuitenkin käsittänyt, että kelin mukaan mennään (hulluahan olisi, jos ei mentäisi).  Anyway, täällä tiet ovat sulat, joten sain huomiseksi renkaanvaihtoajan. Soitin rengasliikkeeseen päivän aikana kolme kertaa, ja vasta viimeisellä kerralla puheluuni vastattiin. Lienee olleen kiireinen päivä.  Tiedän, että hiki tässä vielä tulee renkaita raahatessa autoon. Lähes crossfit-treeni tiedossa, hehheh.  

Työpaikallamme on tapana tuoda syntymäpäivien ja nimipäivien kunniaksi jotain suuhun pantavaa. Niin, tämä taitaa olla varsin yleinen tapa, vai mitä? Lähestyvän merkkipäiväni vuoksi aloin etsiskelemään netistä helppoa ja hyvän makuista reseptiä. Jostain syystä kynnys omien leipomusten viemiseen on noussut viime vuosina. Johtuu varmastikin siitä, että työkavereissa on mestarileipojia, jotka ovat tuoneet syötäväksi mitä upeimpia luomuksia niin maun kuin ulkonäkönsäkin puolesta. Muistan tehneeni tuolle työyhteisölle kerran muffinseja ja toisen kerran omenakakkua. Jälkimmäinen oli täysin kokeiluversio ja jollain ilveellä rohkenin viedä sen esille, vaikkei se omasta mielestä ollutkaan niin hyvää, kuin kälyni aiemmin oli tehnyt. Suurimmaksi osaksi olen kantanut työpaikalleni erilaisia karkkeja. Niitä olenkin vienyt aina silloin, kun siltä on tuntunut. Tyypillinen päivä on ollut torstai sloganilla "Torstai on toivoa täynnä." Kaupaksi ovat käyneet aina. Omar-karkit ovat olleet su

Sain muutama kuukausi sitten kellon , jonka patterit kävin vaihtamassa. Lupailin kellosta kuvaa, mutta erinäisten syiden (kuten esimerkiksi illalla olevan huonon valaistuksen) vuoksi kuvan ottaminen jäi. Pian päädyinkin antamaan kellon eteenpäin.  Kello tuli kuitenkin takaisin käyttööni ja tässä on nyt kuva siitä.

Kirjoitin  edellisessä postauksessa itsensä hemmottelusta. Olen tänään, vapaapäivänäni viettänyt täysin rokulipäivää. Onnistuin pari päivää sitten saamaan jonkinlaisen flunssan ja sen seurauksena ääneni katosi bassolinjalle. Siten en ole uskaltanut urheilemaan eikä kyllä kaupungilla kaupoissa kiertelykään ole tuntunut mielekkäältä tänä päivänä.  Toisaalta tämä päivä on ollut täydellistä hemmottelua. Sen jälkeen kun päätin, etten lähde kotoa minnekään, tuntui suorastaan helpottavalta. Tässä nyt sitten vaan ollaan ja nautitaan olosta! Enkä aikonut mitään suursiivoustakaan suorittaa. Ystäväni soitti sopivasti ja hän päätti tulla käymään kylässä ja testata samalla uutta pyöräänsä. Ei kuulemma flunssa pelottanut. Sen jälkeen toinen ystävä houkutteli minut pienelle happihypylle ja päädyimmekin leppoisalle pyörälenkille. Siinä me kaksi flunssaista ystävystä poljimme hissukseen nauttien ilta-auringosta, lintujen laulusta ja raikkaasta ilmasta. Onneksi lähdimme ulos - saivat keuhkotkin tuu

On mielenkiintoista kuulla, miten toiset naiset hemmottelevat itseään. Joku ostaa laukun tai aurinkolasit. Toinen käy kasvohoidossa tai hieronnassa. Kolmas tekee kotona oman kotispan: jalkahoidon kylvettäen ja hoivaillen jalkojaan ja käsiään. Neljäs ottaa lasillisen punaviiniä, suklaata ja lukee naistenlehtiä/sisustuslehtiä/blogeja. Viides menee saunaan. Kuudes menee nukkumaan. Tapoja on lukemattomia. Ja sitten on meitä, joilla ei ole mitään tiettyä hemmottelujuttua.  Miksi ihmeessä ei? Jollain tapaa huomaan siihen sekoittuvan kiirettä. Hemmotellessa itseään saattaa kokea jopa syyllisyyttä - no vaikka netissä olemisesta tai suklaan mussutuksesta. Ehkä nyt olisi korkea aika keksiä viikoittainen, täysin minun omaan hyvinvointiin keskittyvä juttu. Kotispa ei täysin tunnu omalta jutulta, sillä se vaikuttaa työläältä, eikä kynsien viilailu ole muutionkaan lempipuuhaani. Ne ovat perusrutiineja. Mutta mikä hemmotteluni sittenm olisi? Onko lisää vinkkejä hemmottelujuttuihin, helppoja

Pääsiäisen ruokapöytään kuuluu perinteisesti lammas. Omassa keittiössä se kuitenkin on varsin vieras ruoka-aine. Muistan lapsuudenkodin lammasruokakokeilujen jääneen tasolle: "Maistan ihan pikkiriikkisen, vaikka haiseekin niin pahalle." Sittemmin työpaikkalounaalla on tullut vastaan lammaspullia lihapullien sijasta. Ei, ne eivät olleet minun makuuni. Sen sijaan kreikkalaisen ravintolan tekemä lammasruoka on jotain sellaista, mikä on vasta aikuisiällä muuttanut käsitystäni lampaasta lihana. Myönnettäköön, että tuota annosta en montaa kertaa ole tilannut, mutta ymmärrän kuitenkin paremmin lampaan lihan ystäviä. Tuossa taannoin kokeilin jauhelihamurekkeen tekoa jonkin mainoslehtisen reseptin mukaisesti. Kätkin murekkeen sisään vuohenjuustoa, aprikoosia ja maustin koko jutun rosmariinilla. Tottelin maustamisessa muutenkin täysin ohjetta, mutta jotain huomasin kaipaavani. Aprikoosi tuntui varsin makealta, ehkä liikaakin. Tai sitten kaipailin vain herkullista kastiketta mure

Huomenna sitten se jälleen alkaa. Ruuhka-ajat. Pääsiäisen kaksi pyhäpäivää viikonlopun molemmin puolin houkuttelevat monia ihmisiä siirtymään paikasta A paikkaan B. Pohjoisessa pääsee vielä laskemaan, mökeillä alkavat kevätpuuhat ja sukuloimassakin on kiva käydä. Kaikkia nämä vapaat eivät toki koske, mutta itse kuulun lomalle hyvillä mielin lähtijöihin. Tosin matkustaa ei tarvitse - lomailla voi kotosallakin.  Autoilijoille pitkää pinnaa, hyviä matkaeväitä ja leppoisaa ajomieltä! Ja turvallista matkaa!

Tämä talvi lienee poikkeuksellinen koko maassa. Merkillisiä ovat olleet vesisateet lumisateen sijasta. Ja sitten kun lunta taas on tullut, sitä ei ole riittänyt pitkäksi hiihtokaudeksi. Itse asiassa olen käynyt hiihtämässä tasan kerran ja se tapahtui joulun aikaan. Tarkemmin sanottuna jouluaattoaamuna. Seuraavana päivänä olisi ollut jo myöhäistä, sillä jälleen lauhtui ja vettä tuli taivaalta. Pihojen liukkaus jää mieleen tästä talvesta! Perjantaina taivaalta satoi räntää, mutta tänään satoi ihan ehtaa vettä pienemmissä ja isommissa erissä. Se ei kuitenkaan estänyt ulkoilua. Kieltämättä kynnys ulosmenoon oli jokseenkin korkea, mutta ystävä houkutteli "ihan pikkupikku kävelylenkille". Vähän pidempi siitä tuli - mutta eipäs pölisseet kadut ja ilma oli varsin raikas! Eihän me sokerista olla.

Millaisesta taiteesta sinä pidät? Kysymys tuntuu isolta. Mietiskelin sitä hetken aikaa itsekseni ja siihen vastaaminen tuntuu ainakin omalla kohdalla laajalta kuvailulta. En löydä yksiselitteistä vastausta. Sen sijaan löydän paljon lisäkysymyksiä taiteesta. Kuka arvottaa taiteen? Kuinka itsevarma tuleekaan olla, jotta löytää omasta kädenjäljestään taidetta - siis mikäli suurempia lahjoja ei ole ollut  aiemmin havaittavissa.. Mikä taiteen muodoista on rehellisintä taidetta, kuka sen päättää? Miten suhtautua taiteeseen, jonka taakse taiteilija piiloutuu ja käyttää taidetta puhtaasti oman tarkoitusperänsä esiintuomiseen? Voiko hän naamioida taiteen, kiillottaa sillä pohjimmainen sanoma? Säilyykö teos edelleen puhtaana taiteena? Kuka taiteen edes määrittelee? Onko taiteella aina jokin tarkoitus? Miksi puhutaan korkeakulttuurista? ------ Minun maaliskuuhuni kuuluu muutamia erilaisia konsertteja, teatteri- ja tanssiesitys, elokuvia ja kirjoja. Nämä tuovat rutkasti hyvää mi

Sain rannekellon. Merkillä ei ole väliä ja se olikin minulle ihan tuntematon tapaus. Mutta kellolla on tunnearvoa - toisen roska on toisen aarre. Ja lisäksi tässä kellossa on selkeä näyttö. Kellon ranneke oli musta ja erityispitkä. Koska kello löytyi kaappien kätköistä, sen patterikaan ei tietysti toiminut. Siispä samalla kun uusin toisesta kellostani patterit (kummasti kelloni osasi jäädä lomalle jouluna oman lomani aikaan- voisi kenties puhua älykellosta?!) pyysin vaihtamaan patterit myös tähän yksilöön. Iloinen yllätys oli, kun kello toimi. Päätin samalla vaihtaa rannekkeen ruskeaan. Valitettavasti konjakin ruskeaa ei putiikista löytynyt, joten päädyin tummemman ruskeaan vaihtoehtoon. Silmääni se kuitenkin miellyttää. P.s. Kuva tulossa..

On ilta en unta saa, jokin mieltäin valvottaa. Täysikuu ei liene nyt - olen ehkä vain hieman väsähtänyt. Silloin ei jaksais ees nukahtaa ja stressin oireita unohtaa. Ei keho yksinkertaisesti levätä saata vaikka sen vois vaikka taata: Kun nukkuu tarpeeksi ja stressipeikot häipyy pois rentoutuneena aamuun herätä vois. Ois päiväkin aivan uusi ja mieli plus keho virtaa täynnä kuin ...öö...loistava joulukuusi. ..terveisin runoileva ja ehkä vähän väsynyt Riina täältä koneen äärestä

Jännää, miten sitä toisinaan onnistuu saamaan jos jonkinmoisia vammoja. Minusta tuntuu, että olen sairastellut vuoden sisällä muutenkin aiempaa enemmän. Ja vielä kesälläkin..  Minua pitkään vaivannut rannekipu, josta mainitsinkin täällä , sai ennen joulua onnellisen päätöksen. Kuvissa ei nimittäin näkynyt mitään poikkeavaa. Liekö punnerrustekniikkani yksinkertaisesti väärä, kyseessä oli rasituksen aiheuttama kipu tai molemmat yhdessä. Sain ohjeet olla käyttämättä treeneissä suuria painoja. Eikä painot edes ole kovinkaan järisyttäviä omasta mielestäni... Toinen minua kiusannut vaiva on ollut varpaan murtuma, jota menin näyttämään lääkärille vasta parin kuukauden kipuilujen jälkeen. Olinhan lukenut, että niille ei oikein voi mitään. Koska varvas oli yhä turvonnut kipeä pallero, päätin viimein mennä näyttämään sitä viisaammalle tiedostaen, että se olisi ehkä kuitenkin pitänyt tehdä jo aivan alussa. Onneksi kaikki näytti olevan kunnossa ja kuvakin jätettiin ottamatta. Sen teippail