tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kesämietteitä ja tomaatin kastelua

Kesän tuloa sai tänä vuonna odottaa pitkään. Tuossa muistelin viime vuotta ja toukokuuta, jolloin hipsuteltiin kesäkamppeissa ja päiviteltiin ihmeellistä ja ihanaa kevättä. Kun on niin kuuma! Tänä keväänä oli kyllä muutama lämmin päivä. Taisivat osua sopivasti arkiviikolle, mutta väliäkös sille. Muistan saaneeni osan kuumasta kelistä.

Sittemmin kesää tuli odotettua pitempään. Toisaalta oli kyllä helppoa ja turvallista vetää päälle aina sopivan lämpimät vaatteet. Farkut ja pitkähihainen paita muodossa jos toisessa. Ja takki, ilman sitä ei voinut lähteä. Ja ehkä myös sateenvarjo. 

Juhannuksen jälkeen sijoittuneelle risteilylle pakkasin sateenvarjon lisäksi nahkahanskat ja pipon. Luitte aivan oikein. Myös kanssakulkijani naureskelivat varustautumiselleni. Että kuulemma niille ei kyllä olisi tarvetta- Mutta minä herkkine korvineni olen kaivannut pipoa lämpimämmilläkin keleillä tuulen tuivertaessa. En kuitenkaan tarvinnut reissulla mitään kyseisistä luottokamppeistani. Hyvä niin. 

Varsinainen kesä tuli vasta reilu viikko sitten. Yllättäen, sanon minä. Mutta ehkä muut ihmiset lukevat säätiedotuksia tai pelkkää ilmastoa niin hyvin, että olivat jo ensimmäisenä hellettä muistuttavana päivänä kansoittaneet rannat. Minä vielä siinä vaiheessa epäilin koko ilmanlaatua: mahtaa olla petollinen koko lämpöaalto - kohta sataa kuitenkin kuin aisaa ja on hytisevän kylmää. Toisin kävi ja tässä sitä vieläkin ollaan ja nautitaan kesästä, joka tuli siis sittenkin. Pitkään se kestikin, mutta tutulta tämä tuntuu. Ja ihanalta.

Kuumuutta on ollut niinkin paljon, että pelkään erään tomaatin puolesta. En puhu tässä yhteydessä omasta hipiästäni, joka kyllä muuttuu helposti tomaatin väriseksi. Varsinkin saatuaan liika-annostuksen aurinkoa. Kyseessä on ystäväni tomaatti, ihan oikea sellainen. Kasvi siis. Lupauduin tomaatin varjelijaksi ystäväni viettäessä lomaa ulkomailla. Sovimme, että käyn ensimmäisen kerran kastelupuuhissa viikon puolivälissä, mutta päätin käydä jo maanantaina. Ja huonolta tilanne näytti! Juttelin tomaatti-paralle henkeviä ja kehoitin terästäytymään sekä sanojeni että vesivoiman ansiosta. Lupasin tulla heti seuraavana päivänä katsomaan, miten virkoaminen on tapahtunut. Pidetään peukkuja.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Silmälasikätkö ja juomalasien pelastusoperaatio

Pidän vanhoista esineistä ja vaatteista. Minusta on mukava tietää, että tavaralla on ollut historiaa ennen sen päätymistä minulle. Tavara voi tuoda myös joitain muistoja tai ainakin tunteita entisestä - olin itse elänyt tavaran aikaa tai en.

Viime aikoina olen yrittänyt käydä läpi erinäisiä nurkkia kodissani ja karsia sieltä epäoleennaisia asioita. Projekti ei toki ole uusi, vaan se toistuu aika ajoin kohdistuen aina vähän eri suuntaan. Kaikkea en pysty karsimaan kerralla enkä kahdellakaan, vaan siihen meikäläisen pitää hiljalleen kypsyä. Varsinkin tiettyjen tavaroiden suhteen. 

On ollut hauskaa huomata, miten olen säilönyt jos jonkinlaisia asioita omasta elämästäni. Nimimerkillä laatikosta löytyy kymmenkesäisenä Välimereltä kerättyjä simpukan kuoria ja kauniita kiviä, muistilappu vuoden -94 EM-kisoista, tulitikkuaskeja vuosien takaa ja pieniä *niin tärkeitä* koriste-esineitä. 

Olen mestari pelastamaan myös muiden vanhoja tavaroita. Terveiset vaan tiettyihin osoitteisiin. Kesälomareissulla tuli täydennettyä muun muassa lasivalikoimaa kahdella uudella sarjalla. Molemmat olivat kierrätyskeskuskasassa, mutta nuo vihreät ja keltaruskeat yksilöt olivat jotenkin hurmaavia ja halusin niiden pääsevän hyvään kotiin. Siispä uhrauduin. Ainahan on tilaa 12:lle 6 per laji) juomalasille. Nyt tiedän, että olen aina halunnut värikkäitä laseja. Tähän mennessä kirkkaat Iittalan Kartiot ja Aino Aallot ovat olleet suosiossani, eikä haikailuja muihin laseihin ole ollut. Ei tietenkään, enhän ole tiennyt mistä haaveilla! Kannattiko sinun mielestäsi pelastaa lasit?




Sitten otsikon ensimmäiseen asiaan. Nimittäin yksi keväällä säilöön päätyneistä pussukoista sisältää mielenkiintoisia esineitä: lukuisia vanhoja silmälaseja. Itselläni ei ole vielä yksiäkään laseja, joskin sellaiset tulisi varmaankin hankkia lähivuosina. Silmälasit ovat ihan huippuja ja niitä on tullut testattua eräskin kerta peilin edessä.

Mitä sanotte, onko mitään saumaa saada joistakin vanhoista silmälaseista itselle sopivat vaihtamalla linssit? Onko täysin hullu idea? 

torstai 29. toukokuuta 2014

Siivousinspiraatiota

Olen sisimmästäni kai Martta-tyttö. Kyllä, tiedän, että nimi vaatinee hieman selitystä. Ja tässä sitä tulee.

Muistatteko seiskaluokan kotitaloustuntien kirjan? Siinä oli se siivousosio, eli miten siivota, missä järjestyksessä ja kuinka usein. Kuva tuolta sivulta on pysynyt mielessäni tähän päivään asti. Ah, miten inspiroivaa! Kaikki vaikutti niin helpolta ja puhtaalta. Emme saaneet yläasteella köksänkirjoja itsellemme, mutta myöhemmin kotiini kirja on kantautunut. Sitä kuvaa katsomalla palaa aina se sama siivousinto takaisin. 

Mitä tulee Marttoihin, niin heidän sivuiltaan löytyy samankaltaiset ohjeet siivoukseen. Löytyy sieltä paljon muutakin mukavaa talousasioista ruoanlaittoon. Ja tämä ei ole mitenkään maksettu postaus! Mutta minulle se on sivusto, josta olen löytänyt uutta virtaa kodinhoitoon. Toisinaan kaiken suunnattoman tietomäärän, lukuisten kaupan puhdistusaineiden ja kodin tavaramäärän keskellä on hyvä mennä perusasioiden ja yksinkertaisuuden ääreen. Ja yksinkertaista kodinhoitoa Martat suosivat. 

Nauroin muutama vuosi sitten, että haluaisin jopa liittyä Marttoihin, oppia lisää ja olla oikea vanhan ajan kodinhengetär. Ei hullumpi idea, vaikka ehkä siellä saattaisi ollakin se ainoa nuoremman polven edustaja. Vaan mitä se haittaisi? Onko teissä marttalaisia? 



lauantai 17. toukokuuta 2014

Kulmakarvat rehottaa

Kulmakarvat ovat kasvoille ilmettä. Ja kulmakarvamuoti on vaihdellut vuosikymmenten saatossa rehevistä puskista ohuen oheen viivaan ja kaikkeen siltä väliltä. 

Muistan elävästi, kun kulmakarvojen nyppiminen tuli itsellä ajankohtaiseksi. Minulla on vaalea iho ja vaaleat kulmakarvat, joten nyppimistä varten koulupöydän lamppu (muistatteko, sellainen putkikimainen) piti suunnata kasvoja kohti karvojen löytämiseksi. Tuska, mikä nyppimisestä seurasi, oli kamala! Myönnetään, että ihoa tuli kiskottua ensimmäisillä kerroilla myös vaaleiden haituvien karatessa pinsetin alta. Silmät valuivat vettä valon ja nyppimisen johdosta. Ihmettelin, miten tällaista kärsimystä tulisi kestää.

Äitini varoitti aina, että liian kapeaksi kulmakarvoja ei saa nyppiä, jottei vain kävisi niin, että ne eivät enää kasvaisikaan. Varsinaista muotoa en nuorempana koskaan etsinyt kulmilleni, ne nyt vaan olivat niin tasaisen suorat, enkä uskonut muuta olevan mahdollistakaan. Myöskään värjääminen ja kulmakynän käyttö ei ollut luontevaa. Pelkäsin liian tummia kulmia, sillä olin todella vaalea. 

Sittemmin kulmia tuli kavennettua ja edelleen luulin muodon olevan ikuisesti suora. Pääasiassahan aina nypin niitä irtokarvoja, joista puoliakaan en edelleenkään havaitse. Eräänä päivänä kuitenkin tajusin, että kulmia voisi nyppiä eri tavoinkin. Olin kyllä katsonut kaiken maailman oppaista jo nuorena, miten kulmakarvojen tulisi muotoutua, mutten saanut ohjeita pätemään omiin kasvoihini. Nyt sitten huomasin nyppiväni karvoja liikaa väärästä kohdasta.

Siltä samalta hetkeltä päätin aloittaa armottoman kulmakarvojen kasvattamisen. Olin nähnyt netistä, että joku muukin on niin tehnyt. Koska niitä irtokarvoja joka tapauksessa on tullut koko ajan, luotin siihen, että tämä kasvatus onnistuisi. Suunnilleen kuukausi tai pari siinä meni kärvistellessä hassujen yksittäisten karkulaisten kasvaessa takaisin paikoilleen. Varoin tutkimasta kulmiani liian tarkkaan tässä vaiheessa, jotten olisi hermostunut kasvatusvaiheeseen ja vetaissut kaikki huolella kasvatetut haivenet pois. Opettelin käyttämään kulmakynää tukemaan kasvatusprojektia. Ja ilokseni kulmat alkoivat löytää uudenlaista ilmettä. Toinen kulmakarva kasvoi tosin toista hieman paremmin, mutta kulmakynä oli käytännöllinen apuväline. Kasvatusvaiheen jälkeisen kulmien siistimisen tein maltilla.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että aina voi oppia uutta. Ja että kärsivällisyys palkitaan. Nykyisin kulmakarvani ovat saaneet minulta paljon enemmän huomiota kuin aikaisemmin ja uskon kulmien vaikutukseen ilmeen piristäjänä.

Löytyykö sinulta kulmakarvatarinaa?

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Päivän biisi

Päivän biisi on Haloo Helsingin Lähtövalmiina.



tiistai 6. toukokuuta 2014

Työ ja innostus

Joskus riittää pelkkä yksi keskustelu oikealla hetkellä. Yksi innoittaja. Aiemmin kyteneet ajatukset saavat uuden levelin. Ja oma into lähtee lentoon. 


Opiskelu ja työ ovat iso osa elämäämme. Eläkeikää saa odotella, mutta sitäkin tärkeämpää on, että todella nauttii siitä mitä tekee. Eihän kukaan odota nuorena eläkeaikaa :) Tuntuu surulliselta myös, mikäli elää pelkkiä vapaita, eli viikonloppuja, vapaapäiviä ja vuosilomia varten. Kun se elämä on joka päivä, koko ajan, nyt. Oli sitä töissä tai ei.


Vaihtuuko sinulla työnkuva ja työyhteisö aika ajoin, vai onko tavoitteenasi eläkevirka samoissa ympyröissä?

Olen aina toivonut vakaata työpaikkaa ja toivon sitä edelleen. On huomattavasti helpompaa suunnitella työtään sekä elämäänsä ja kehittää itseään, kun on mitä varten kehittyä ja mihin suunnitella. Jatkuva epävarmuus kuluttaisi voimia ja intoa tehdä työtä. Tämä olisi hyvä myös työnanatajien huomata.

Liika stabiilius ei ole minua sekään, kaipaan aika ajoin muutosta tasaisuuden rinnalle. Joku on puhunut seitsemän vuoden sykleistä, mutta ehkä se nykyaikana on lyhyempikin ajanjakso - eikö tämä aika mene nykyisin aiempaa nopeammin?! Vai olenko jo sitä kärsimätöntä sukupolvea, joka ei siedä tylsää ja pysähtynyttä olotilaa..? Kaipaan sitä, että innostun työhön liittyvästä asiasta, oli se sitten pieni juttu tai laajempi kokonaisuus. Ja sitä, että ympärilläni on inspiroivia ja inspiroituvia ihmisiä. Yksin on paha nyhjäistä vähänkään sosiaalisella alalla. Ja tällaisena ihmistyyppinä toivon rinnalle edes yhtä samalla tavalla kahjoa, joka on valmis kokeilemaan ja heittäytymään. Jarrujen pitäjiä riittää, ja heillekin on toki oma rooli tässä kuviossa. 

Kuulostaako tutulta?

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Silittämisestä

Olin ennen tarkka silitetyistä vaatteista, silitetyistä lakanoista ja silitetyistä tyynyliinoista. Ilman silittämistä niitä ei yksinkertaisesti voinut käyttää. Siksi puhdas pyykkivuori kasvoi joskus pelottavan isoksi, jolloin työmäärä oli valtaisa. Mankelia en ole koskaan omistanut, vaikkakin muutaman kerran olen taloyhtiöiden mankeleita kokeillut todeten, ettei pyykkituvassa mankelointi ole meikäläisen heiniä. Mankeli kuuluu tulevaisuuden, "sitten kun" -laitteisiin.

Vuosi tai puolitoista sitten puhuin ystävälleni tästä silitysongelmastani. Kuinka puhdasta pyykkiä on välillä niin paljon, että ahdistaa. Hän kuunteli hetken vuodatustani ja totesi sitten, että miksi tehdä silityksestä arkea vaikeuttavaa tekijää. Miksi kantaa huonoa omatuntoa jostain isosta silityskasasta? Eikö niitä nyt voisi vain leipota nätisti kaappiin ja silittää ennen käyttöä, jos kerran kokee sen niin tärkeäksi. Pääasia, että ne eivät olisi kodissa tiellä, näkösällä ja ennen muuta muistuttamassa tekemättömistä töistä. 

Mietin asiaa hetken. Tajusin, että tämä asia on oikeasti aivan pieni perusasia, joka on kuitenkin vienyt energiaani liian paljon. Omiin kaavoihin kangistuneena sitä on vain toiminut yhdellä totutulla tavalla. Tuosta jutteluhetkestä lähtien puhtaat lakanat ja tyynyliinat ovat löytäneet tiensä kuivausnarulta suoraa kaappiin. Niitä olen silittänyt satunnaisesti ennen käyttöä. Eikä pölyn määrä ole pahemmin suurentunut, vaikkakin tilaa kaapissa menee ehkä aavistuksen verran enemmän. Yksi stressitekijä on kuitenkin poistunut ja elämä on keventynyt kummasti. 

Nautin edelleen puhtaiden lakanoiden tuoksusta, eikä se ole onneksi muuttunut silittämättömyyden vuoksi. Vaatepuolella silitän tuttuun tapaan ennen käyttöä sen, minkä katson ryttyiseksi. En sentään pysty aivan ryttyisellä t-paidalla lähtemään ihmisten ilmoille..

lauantai 3. toukokuuta 2014

Pyykkitupa

Olen hyödyntänyt taloyhtiöiden pyykkitupia aina, kun siihen on ollut mahdollisuus. Minua on ilahduttanut pyykkikoneiden iso koko, nopeus ja linkousteho. Pyykki kuivuu siten varsin nopeasti. Kuivaushuoneita olen käyttänyt vähemmän, mutta usein ainakin jonkin aikaa pyykit ovat saaneet kuivailla, ennen kuin olen siirtänyt ne kotiin kuivumaan. Kuivausrumpua kartoin aluksi, mutta sittemmin varsinkin lakanat pääsevät siihen myllyyn ja olen ollut tyytyväinen.

Kaikki nämä vuodet olen kuljettanut pyykkejä pyykkitupaan ja takaisin Ikea-kasseilla. Tavallinen pyykkikorikin löytyy ja on sekin käytössä. Usein pyykkejä hakiessani olallani roikkuukin kaksi säkkiä ja lisäksi kannan koria. Meikäläinen ei pese pyykkiä viikolla, vaan viikonloppuisin. 

Pitkään pyykkitupa tuli varattua lauantai- ja sunnuntaiaamuisin - se oli samalla pakollinen herätys. Koska pyykkitupa sijaitsee erillisessä rakennuksessa, täytyy erityisesti talvisin pukeutua kunnolla, ennen kuin tuvalle edes lähtee. Homma ei hoidu siis aivan helposti. Vasta lähiaikoina olen alkanut siirtää pyykkäysaikojani myöhemmiksi ja antanut suosiolla itseni nukkua viikonloppuisin pidempään. Kello ei enää herätä ennen kukonlaulua työviikon aamujen tapaan. 

Kuukausi sitten kotiin tuli yllättäen uusi pyykkikone. Kun pyykkikonetta (toimivaa sellaista) ei ole omistanut vuosiin, sen käyttö on ollut kerrassaan juhlavaa. Välillä on mukava laittaa kone pyörimään lähtemättä ensin varaamaan pyykkitupaa, jonka jälkeen tulisi ravata kodin ja tuvan väliä määrän x verran. Pyykkääminen on todellakin helpompaa. Silti pyykkitupaa en ole hylännyt kokonaan, mutta olkoon oma kone mukavana lisänä ja arjen keventäjänä.

Tällä hetkellä menossa on operaatio talvi pois. Kengät on lankattu ja kuivuttuaan ne pääsevät talviteloille. Pesukone  sekä kotona että pyykkituvassa laulaa talvitakkien, tyynyjen ja peittojen sulosointuja. Ja puhdasta tulee!





perjantai 2. toukokuuta 2014

Kukkien hoito

Kukkien hoito on taidetta. Ja taiteen tekeminen vaatii taitoa. Nämä viisaat sanat kirjoitin ihan itse ja seison sanojeni takana kunnes toisin todistetaan.

Jostain syystä kukkien elossa pitäminen on minulle haaste, josta yritän jatkuvasti selviytyä. Minulla on eräs muisto lapsuudesta ja kukkien mullan vaihdosta pesuhuoneessa. Niin, meillä kotikotona kylppäriä kutsuttiin ja kutsutaan edelleen pesuhuoneeksi. Tässä muistossani äitini oli levittänyt sanomalehdet lattialle ja hän vaihtoi multia kaikista kotimme lukuisista viherkasveista. Vanhojen multien kasaan äitini siirsi myös muutamia viherkasveja. Ne olivat menossa kompostiin, sillä ne olivat lähes kuolleita yksilöitä.

Muistan edelleen sen tunteen, joka minulle syntyi nähdessäni pois laitetut kukat - näinkö helposti äiti luovuttaa ja laittaa kukat pois? Tunsin suurta sympatiaa kuolemantuomion saaneita kasveja kohtaan ja kerjäsin kukkia itselleni luvaten herättää ne henkiin. Äitini kaikessa viisaudessaan antoi kuin antoikin kukat minulle. Ja minä kyllä hoidinkin niitä sen jonkin aikaa. Halusin näyttää, että ne ansaitsivat mahdollisuuden elää ja kukoistaa. En muista kukkien lopullista loppua, sillä kyllähän senkin täytyi jossain vaiheessa tulla. 


Ehkä tuolta ajalta on perua ajatukseni, että liian helpolla ei saa luovuttaa ja kukkia pitää muistaa hoitaa. Vaan kun en edelleenkään muista! Tällä hetkellä kotona on tasan kolme viherkasvia. Niistä vanhin, traakkipuu (?), ei viime vuonna saanut edes uusia multia. Se elää sykleittäin ja valitettavasti minä olen vastuussa sykleistä. Kun muistan kastella sitä, se nostaa lehtensä ja kukoistaa. Kun taas kastelu unohtuu, se nuupahtaa ja näyttää vähintäänkin masentuneelta. Ja syystäkin! Viime aikoina tosin kastelukaan ei ole elvyttänyt kasvirukkaa samalla tavoin kuin ennen. Onko tässä jo loppu lähellä? Auttisiko jonkinlainen ravinneneste? Onko kasvilla sittenkin vääränlainen kasvualusta? Ehkä multa ei olekaan oikea ratkaisu.




Olen ottanut käyttöön myös linnunnokan. Juu, se oli niin suloinen ja omasta mielestäni hyvin käytännöllinen, että halusin sellaisen omalle traakkipuullenikin. Kasvi on nimittäin peräisin sisareltani ja en missään nimessä kehtaisi sanoa, että se ei sittenkään elä enää. Kaikki keinot ovat sallittuja, myös linnun nokka. Idea on siis, että nokasta laitetaan lintuun vettä, joka imeytyy kasviin vähitellen.





Muistan sanonnan, jonka mukaan kukkien multa täytyy tehdä nousukuun aikana. Ihan aina en ole tuota ohjetta noudattanut, mutta nyt on sekin kortti otettava käyttöön kasvien hengissä pitämiseksi. Seuraavaksi siis tutkimaan kalenterista kuun kiertoja.



torstai 1. toukokuuta 2014

Kokeilua

Kaikkea pitää kokeilla, pikku hiljaa. Kiitos Susannan Pink Bubble-blogin, bannerin tekoakin on nyt testattu. 


Toukokuun alkumetrien biisinä soi Pariisin Kevät.


Ranskalainen suklaakakku

Kirjoitin vähän aikaa sitten leipomastani ranskalaisesta suklaakakusta. Reseptin löysin Kokatessa roiskuu -blogista, joka taas oli löytänyt sen Helsingin Sanomista. Ohje oli helppo ja hyvä. Pinta jäi tosin minulla molemmissa kakuissa kuivaksi. Ehkä olisi pitänyt laittaa folio kakun päälle loppuvaiheessa, tai sitten pinnan pitikin olla sellainen. Kakun kuitenkin kuuluu läsähtää keskeltä ja se jää myös kosteaksi sisältä. Kehuja sateli kakun mausta erityisesti miespuolisilta kollegoilta.  


Ranskalainen suklaakakku (gluteeniton, maidoton, munaton)

200 g voita (Käytin maidotonta Sunnuntai-leivontamargariinia.)
200 g suklaata (70%) (Käytin Pandan tummaa suklaata, joka saattaa sisältää maitoproteiinia ja suklaaprosentti on pienempi. Muitakin merkkejä varmasti on - maidottomat kertokaa! Täysin maidotonta tummaa suklaata olisi löytynyt pienemmistä putiikeista.)

5 keltuaista
5 valkuaista
1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl kidesokeria 

1. Sulata voi ja suklaa.
2. Vatkaa keltuaiset ja fariinisokeri vaahdoksi.
3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää kidesokeri valkuaisvaahtoon vähitellen vatkaten.
4. Sekoita voi-suklaaseos keltuaisvaahtoon.
5. Kääntele lopuksi valkuaisvaahto joukkoon.
6. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele vuoka hyvin pohjaa myöten. 
7. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa uunin toiseksi alimmalla ritilällä 40-50 minuuttia.

Anna vetäytyä yön yli jääkaapissa. Tarjoa vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.



Ja sitten herkuttelemaan!

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vappuaattona

Kuinka viettää vappua, kun etukäteen ei ole tehnyt yhtään mitään suunnitelmia? Suunnitelmaton ja juhlaton vappu voi kuulostaa hieman tylsältä. No, vappu ei ole ollut minulle koskaan sen suurempi päivä. Ei uuden vuoden aattokaan ole. Siis ovathan ne toki mukavia, mutta minulle ne eivät ole mitenkään must-tapauksia. Eräänkin vapun olen viettänyt joko opiskelu- tai työhommissa. Kevätsiivouksesta puhumattakaan!

Aamulla kuitenkin lakkasin kynnet iloisen pinkeiksi ja vapaiden (kokonaista neljä päivää!) kunniaksi keitin kotiin tullessani kaakaota ja söin tummaa suklaata. Elämä tuntuu varsin leppoisalta! Toivon mukaan siellä toisella puolella ruutua myös! 

Iloista vappua!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Rengasostoksille

No niin, tuomio tuli. Sanoivat hakiessani autoa renkaiden vaihdosta, että kyllä nuo renkaat ovat jo tosi huonot. Auto katsastettiin ennen talvirenkaiden vaihtoa, jolloin renkaat vielä läpäisivät katsastuksen. Eli lailliset ne vielä toistaiseksi ovat, vaikka turvallisuudestahan tässä on kyse.

Siispä seuraava projekti onkin uusien renkaiden hankinta. Että mitä merkkiä saisi olla..?  Onko niillä merkeillä isokin ero? Ensiksi pitää kuitenkin selvittää perustiedot, sillä enpä kyllä ennen renkaita ole ostellutkaan.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Renkaat vaihtoon

Tänään oli viimeinen päivä vaihtaa kesärenkaat autoon. Kuulin siitä eilen, sunnuntaina. Tai itse asiassa luin siitä lehdestä eilisiltana ja oli mennä teet väärään kurkkuun. Enhän minä ole ikinäkoskaan kuullut siitä, että renkaat on vaihdettava viimeistään pääsiäismaanantaita seuraavana maanantaina. Vapun hujakoilla olen sen arvellut olevan, mutta tarkkaa aikaa ei ole ollut tiedossa. No nyt on. Olen kuitenkin käsittänyt, että kelin mukaan mennään (hulluahan olisi, jos ei mentäisi). 

Anyway, täällä tiet ovat sulat, joten sain huomiseksi renkaanvaihtoajan. Soitin rengasliikkeeseen päivän aikana kolme kertaa, ja vasta viimeisellä kerralla puheluuni vastattiin. Lienee olleen kiireinen päivä. 

Tiedän, että hiki tässä vielä tulee renkaita raahatessa autoon. Lähes crossfit-treeni tiedossa, hehheh.  

Herkkuja työpaikalle

Työpaikallamme on tapana tuoda syntymäpäivien ja nimipäivien kunniaksi jotain suuhun pantavaa. Niin, tämä taitaa olla varsin yleinen tapa, vai mitä? Lähestyvän merkkipäiväni vuoksi aloin etsiskelemään netistä helppoa ja hyvän makuista reseptiä. Jostain syystä kynnys omien leipomusten viemiseen on noussut viime vuosina. Johtuu varmastikin siitä, että työkavereissa on mestarileipojia, jotka ovat tuoneet syötäväksi mitä upeimpia luomuksia niin maun kuin ulkonäkönsäkin puolesta. Muistan tehneeni tuolle työyhteisölle kerran muffinseja ja toisen kerran omenakakkua. Jälkimmäinen oli täysin kokeiluversio ja jollain ilveellä rohkenin viedä sen esille, vaikkei se omasta mielestä ollutkaan niin hyvää, kuin kälyni aiemmin oli tehnyt.

Suurimmaksi osaksi olen kantanut työpaikalleni erilaisia karkkeja. Niitä olenkin vienyt aina silloin, kun siltä on tuntunut. Tyypillinen päivä on ollut torstai sloganilla "Torstai on toivoa täynnä." Kaupaksi ovat käyneet aina. Omar-karkit ovat olleet suosikkeja.

Haasteita työkavereille leipomiseen tekee myös erinäiset allergiat. On ollut laktoositonta, maidotonta ja gluteenitonta ja pähkinä- ja omena-allergikkoa. Viimeisimmät ovat kuitenkin kieltäytyneet aina itse tehdyistä herkuista kaiken varalta. Usein allergikoille varataan omat herkut, mutta nyt etsin netistä ohjetta, joka olisi sekä maidoton että gluteeniton. Sellaisia löytyi yllättävän paljon. Kyllä netti on mahtava aarreaitta!

Helppous on päivän sana, joten päädyin ranskalaiseen suklaakakkuun, joka ei edes sisällä vehnäjauhoja. Ajattelin tehdä etukäteen kokeiluversion ja niin teinkin. Ohjeessa kehoitettiin tarjoamaan kakku vasta seuraavana päivänä, mutta itse kokeiluversio päätyi maistiaisiksi jo lähes valmistuttuaan. Viime aikojen herkuton linja katkesi siis parin päivän osalta (sillä seuraavana päivänä söin loput). Nam, kyllä oli hyvää! Ja ei kakku ehtinyt iltapäivään asti olla tarjoilulautasella. Hyvä niin! 






sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kello

Sain muutama kuukausi sitten kellon, jonka patterit kävin vaihtamassa. Lupailin kellosta kuvaa, mutta erinäisten syiden (kuten esimerkiksi illalla olevan huonon valaistuksen) vuoksi kuvan ottaminen jäi. Pian päädyinkin antamaan kellon eteenpäin. 

Kello tuli kuitenkin takaisin käyttööni ja tässä on nyt kuva siitä.


lauantai 26. huhtikuuta 2014

Tämän päivän hemmottelut

Kirjoitin edellisessä postauksessa itsensä hemmottelusta. Olen tänään, vapaapäivänäni viettänyt täysin rokulipäivää. Onnistuin pari päivää sitten saamaan jonkinlaisen flunssan ja sen seurauksena ääneni katosi bassolinjalle. Siten en ole uskaltanut urheilemaan eikä kyllä kaupungilla kaupoissa kiertelykään ole tuntunut mielekkäältä tänä päivänä. 

Toisaalta tämä päivä on ollut täydellistä hemmottelua. Sen jälkeen kun päätin, etten lähde kotoa minnekään, tuntui suorastaan helpottavalta. Tässä nyt sitten vaan ollaan ja nautitaan olosta! Enkä aikonut mitään suursiivoustakaan suorittaa. Ystäväni soitti sopivasti ja hän päätti tulla käymään kylässä ja testata samalla uutta pyöräänsä. Ei kuulemma flunssa pelottanut. Sen jälkeen toinen ystävä houkutteli minut pienelle happihypylle ja päädyimmekin leppoisalle pyörälenkille. Siinä me kaksi flunssaista ystävystä poljimme hissukseen nauttien ilta-auringosta, lintujen laulusta ja raikkaasta ilmasta. Onneksi lähdimme ulos - saivat keuhkotkin tuulettua! Tämän lisäksi olen päivän aikana tehnyt rentoutusharjoituksen. Nämä kaikki seikat lasken itseni hemmotteluksi: ystävien kanssa olo, ulkoilu ja rentoutuminen. Nyt uunissa odottaa ruoka, ihanaa!

Mukavaa lauantai-iltaa!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Itsensä hemmottelua

On mielenkiintoista kuulla, miten toiset naiset hemmottelevat itseään. Joku ostaa laukun tai aurinkolasit. Toinen käy kasvohoidossa tai hieronnassa. Kolmas tekee kotona oman kotispan: jalkahoidon kylvettäen ja hoivaillen jalkojaan ja käsiään. Neljäs ottaa lasillisen punaviiniä, suklaata ja lukee naistenlehtiä/sisustuslehtiä/blogeja. Viides menee saunaan. Kuudes menee nukkumaan. Tapoja on lukemattomia. Ja sitten on meitä, joilla ei ole mitään tiettyä hemmottelujuttua. 

Miksi ihmeessä ei?

Jollain tapaa huomaan siihen sekoittuvan kiirettä. Hemmotellessa itseään saattaa kokea jopa syyllisyyttä - no vaikka netissä olemisesta tai suklaan mussutuksesta. Ehkä nyt olisi korkea aika keksiä viikoittainen, täysin minun omaan hyvinvointiin keskittyvä juttu. Kotispa ei täysin tunnu omalta jutulta, sillä se vaikuttaa työläältä, eikä kynsien viilailu ole muutionkaan lempipuuhaani. Ne ovat perusrutiineja. Mutta mikä hemmotteluni sittenm olisi?

Onko lisää vinkkejä hemmottelujuttuihin, helppoja ja pieniä juttuja?

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Ruokapohdintaa

Pääsiäisen ruokapöytään kuuluu perinteisesti lammas. Omassa keittiössä se kuitenkin on varsin vieras ruoka-aine. Muistan lapsuudenkodin lammasruokakokeilujen jääneen tasolle: "Maistan ihan pikkiriikkisen, vaikka haiseekin niin pahalle." Sittemmin työpaikkalounaalla on tullut vastaan lammaspullia lihapullien sijasta. Ei, ne eivät olleet minun makuuni. Sen sijaan kreikkalaisen ravintolan tekemä lammasruoka on jotain sellaista, mikä on vasta aikuisiällä muuttanut käsitystäni lampaasta lihana. Myönnettäköön, että tuota annosta en montaa kertaa ole tilannut, mutta ymmärrän kuitenkin paremmin lampaan lihan ystäviä.


Tuossa taannoin kokeilin jauhelihamurekkeen tekoa jonkin mainoslehtisen reseptin mukaisesti. Kätkin murekkeen sisään vuohenjuustoa, aprikoosia ja maustin koko jutun rosmariinilla. Tottelin maustamisessa muutenkin täysin ohjetta, mutta jotain huomasin kaipaavani. Aprikoosi tuntui varsin makealta, ehkä liikaakin. Tai sitten kaipailin vain herkullista kastiketta murekkeen rinnalle. Tutut tietävät, etten ole lainkaan kastikkeiden perään. Mutta tässä jokin aika sitten söin lounasravintolassa herkullista sienikastiketta murekkeen seurana ja hämmästyin jopa itse omaa positiivista reaktiotani kastiketta kohtaan. Olisiko kenelläkään takuuvarmaa sienikastikereseptiä? Sienet eivät aiemmin ole olleet juurikaan käytössä ruokavaliossani, mutta ehkäpä tässä innostun asiasta.

Pääsiäisruuhka

Huomenna sitten se jälleen alkaa. Ruuhka-ajat. Pääsiäisen kaksi pyhäpäivää viikonlopun molemmin puolin houkuttelevat monia ihmisiä siirtymään paikasta A paikkaan B. Pohjoisessa pääsee vielä laskemaan, mökeillä alkavat kevätpuuhat ja sukuloimassakin on kiva käydä. Kaikkia nämä vapaat eivät toki koske, mutta itse kuulun lomalle hyvillä mielin lähtijöihin. Tosin matkustaa ei tarvitse - lomailla voi kotosallakin. 

Autoilijoille pitkää pinnaa, hyviä matkaeväitä ja leppoisaa ajomieltä! Ja turvallista matkaa!


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Taivaalta satoi..

Tämä talvi lienee poikkeuksellinen koko maassa. Merkillisiä ovat olleet vesisateet lumisateen sijasta. Ja sitten kun lunta taas on tullut, sitä ei ole riittänyt pitkäksi hiihtokaudeksi. Itse asiassa olen käynyt hiihtämässä tasan kerran ja se tapahtui joulun aikaan. Tarkemmin sanottuna jouluaattoaamuna. Seuraavana päivänä olisi ollut jo myöhäistä, sillä jälleen lauhtui ja vettä tuli taivaalta. Pihojen liukkaus jää mieleen tästä talvesta!

Perjantaina taivaalta satoi räntää, mutta tänään satoi ihan ehtaa vettä pienemmissä ja isommissa erissä. Se ei kuitenkaan estänyt ulkoilua. Kieltämättä kynnys ulosmenoon oli jokseenkin korkea, mutta ystävä houkutteli "ihan pikkupikku kävelylenkille". Vähän pidempi siitä tuli - mutta eipäs pölisseet kadut ja ilma oli varsin raikas! Eihän me sokerista olla.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Pohdintaa taiteesta

Millaisesta taiteesta sinä pidät?

Kysymys tuntuu isolta. Mietiskelin sitä hetken aikaa itsekseni ja siihen vastaaminen tuntuu ainakin omalla kohdalla laajalta kuvailulta. En löydä yksiselitteistä vastausta. Sen sijaan löydän paljon lisäkysymyksiä taiteesta.

Kuka arvottaa taiteen? Kuinka itsevarma tuleekaan olla, jotta löytää omasta kädenjäljestään taidetta - siis mikäli suurempia lahjoja ei ole ollut  aiemmin havaittavissa..

Mikä taiteen muodoista on rehellisintä taidetta, kuka sen päättää?

Miten suhtautua taiteeseen, jonka taakse taiteilija piiloutuu ja käyttää taidetta puhtaasti oman tarkoitusperänsä esiintuomiseen? Voiko hän naamioida taiteen, kiillottaa sillä pohjimmainen sanoma? Säilyykö teos edelleen puhtaana taiteena? Kuka taiteen edes määrittelee? Onko taiteella aina jokin tarkoitus? Miksi puhutaan korkeakulttuurista?


------
Minun maaliskuuhuni kuuluu muutamia erilaisia konsertteja, teatteri- ja tanssiesitys, elokuvia ja kirjoja. Nämä tuovat rutkasti hyvää mieltä. Ehkäpä sinne taidemuseoonkin ehtisi piipahtaa.









lauantai 15. helmikuuta 2014

Patterit vaihtoon

Sain rannekellon. Merkillä ei ole väliä ja se olikin minulle ihan tuntematon tapaus. Mutta kellolla on tunnearvoa - toisen roska on toisen aarre. Ja lisäksi tässä kellossa on selkeä näyttö. Kellon ranneke oli musta ja erityispitkä. Koska kello löytyi kaappien kätköistä, sen patterikaan ei tietysti toiminut. Siispä samalla kun uusin toisesta kellostani patterit (kummasti kelloni osasi jäädä lomalle jouluna oman lomani aikaan- voisi kenties puhua älykellosta?!) pyysin vaihtamaan patterit myös tähän yksilöön. Iloinen yllätys oli, kun kello toimi. Päätin samalla vaihtaa rannekkeen ruskeaan. Valitettavasti konjakin ruskeaa ei putiikista löytynyt, joten päädyin tummemman ruskeaan vaihtoehtoon. Silmääni se kuitenkin miellyttää.

P.s. Kuva tulossa..

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Runoilua

On ilta
en unta saa,
jokin mieltäin valvottaa.
Täysikuu ei liene nyt -
olen ehkä vain hieman väsähtänyt.
Silloin ei jaksais ees nukahtaa
ja stressin oireita unohtaa.
Ei keho yksinkertaisesti levätä saata
vaikka sen vois vaikka taata:
Kun nukkuu tarpeeksi ja stressipeikot häipyy pois
rentoutuneena aamuun herätä vois.
Ois päiväkin aivan uusi
ja mieli plus keho virtaa täynnä kuin ...öö...loistava joulukuusi.


..terveisin runoileva ja ehkä vähän väsynyt Riina täältä koneen äärestä

maanantai 3. helmikuuta 2014

Sairaskertomus

Jännää, miten sitä toisinaan onnistuu saamaan jos jonkinmoisia vammoja. Minusta tuntuu, että olen sairastellut vuoden sisällä muutenkin aiempaa enemmän. Ja vielä kesälläkin.. 

Minua pitkään vaivannut rannekipu, josta mainitsinkin täällä, sai ennen joulua onnellisen päätöksen. Kuvissa ei nimittäin näkynyt mitään poikkeavaa. Liekö punnerrustekniikkani yksinkertaisesti väärä, kyseessä oli rasituksen aiheuttama kipu tai molemmat yhdessä. Sain ohjeet olla käyttämättä treeneissä suuria painoja. Eikä painot edes ole kovinkaan järisyttäviä omasta mielestäni...

Toinen minua kiusannut vaiva on ollut varpaan murtuma, jota menin näyttämään lääkärille vasta parin kuukauden kipuilujen jälkeen. Olinhan lukenut, että niille ei oikein voi mitään. Koska varvas oli yhä turvonnut kipeä pallero, päätin viimein mennä näyttämään sitä viisaammalle tiedostaen, että se olisi ehkä kuitenkin pitänyt tehdä jo aivan alussa. Onneksi kaikki näytti olevan kunnossa ja kuvakin jätettiin ottamatta. Sen teippailuja sain silloin jatkaa jonkin aikaa. Pitkälle syksyyn minua harmitti rajalliset kenkävaihtoehdot - korkokenkiä varvas ei kestänyt, eikä yhtään pehmeämpää pohjaa tai vastaavasti kovaa päälyosaa. Vakaa aikomukseni olikin pitää talvella työkenkinä edes joitain kesällä käyttämättä jääneistä kivoista kengistä.No, työpaikan vetoisuuden vuoksi nämä haaveet jäivät toteuttamatta. Sen sijaan ostoslistalle ovat päässeet perinteiset työkengät. Siis sellaiset, mihin mahtuu vaikka villasukka :)

Flunssaa kesti syksyllä pari kuukautta. Ajattelinkin, olisiko pitänyt aloittaa avantouinti tulevien flunssien ennaltaehkäisyksi.. Valkosipuliakin kokeilin kertaalleen. Hyväähän se oli, mutta seuraavana aamuna ennen töiden alkua piti hakea kaupasta persiljaa valkosipulin tuoksun karkoittamiseksi. Yrtin popsiminen toimi, ainakin kollega näin aamulla vakuutteli. 

Se hyvä puoli näissä vaivoissani on ollut, että minun on täytynyt pysähtyä ja muuttaa suunnitelmiani. Loppujen lopuksi tahdin hiljentäminen on ollut virkistävää ja tehnyt sekä keholleni että mielelleni hyvää. Nyt olen alkuvuoden saanut olla terveenä ja se tuntuu aivan mahtavalle! Hyvinvointi jatkukoon!



p.s. Huomaan edellisestä postauksesta kuluneen yli kolme kuukautta. Kirjoitusaiheita kyllä on, kunhan saa vain aikaiseksi julkaista niitä.