Sataset

Jumppahaaste vastaanotettu ja tuumasta toimeen ryhdytty! 

Unna kirjoitti blogissaan "satasista", joita tekee heinäkuun ajan päivittäin ja haastoi mukaan lukijoita. Kyseessä on lihaskuntotreeni kotona, eli 100 vatsalihasliikettä ja 100 selkälihasliikettä joka päivä. Kerralla ei kaikkia liikkeitä tarvitse tehdä, vaan ne voi rytmittää esimerkiksi 5x20 liikkeen sarjoihin, jolloin voi vaihdella liiketyyppiä ja pysyy hyvin laskuissa mukana. Vaihtelu myös virkistää ja kehittääkin enemmän kun keho ei totu samanlaiseen harjoitteluun. Diiliin kuuluu se, että jos jostain syystä ei aikaa kuntoiluun jonain päivänä ole, liikkeet tehdään seuraavana päivänä. Minulla olikin eilen sellainen päivä, että lähdin kotoa ennen kahdeksaa aamulla ja tulin kotiin puolenyön jälkeen. Niinpä suosiolla jätin eilen treenin välistä ja teen tänään sitten kaksinkertaisen treenin. 

Olen tehnyt satasia nyt viisi päivää ja suunnittelin näin aluksi sen neljä viikkoa olla messissä. Tuloksia odotellessa :) Kuka lähtee vielä mukaan?


Kommentit