Junassa pohdittua

Viimeisimmällä työmatkallani junassa jäin miettimään, miten eri tavoin me vietämmekään matkustusajan. Junassa pitkän matkan aikana tunnistaa nopeasti samat tyypit, jotka ravaavat lukuisia kertoja junan käytävää pitkin. Nykyisin ei kuitenkaan enää erota samaa tupakantuoksahdusta, minkä ennen kesäkuuta vielä ohikulkevissa havaitsi. VR nimittäin muutti junansa savuttomiksi. Pitkän istumisen vastapainoksi liikkuminen on kyllä suotavaakin!

Junamatkustajista suuri osa käyttää jonkinlaista elektronista vempelettä: he kuuntelevat musiikkia (tai mistä minä tiedän vaikka kuuntelevat japanin kielen sanoja?), näpräävät puhelintaan tai katsovat läppäriään. Elokuvan katselu on nähdäkseni varsin yleistä. Muistelen puolen vuosikymmenen takaisia junamatkoja, jolloin osassa kaukojunia oli mahdollista katsoa elokuvia. Sekin oli hauskaa se! Tällä kertaa jätin itse kaikki ylimääräiset laitteet kotiin ja ennen matkaa suuntasin kirjastoon ja hain sieltä matkalukemista, Pirjo Hassisen Ennustajan. 

Puhelimeen puhuminen ja keskustelu noin yleisestikin on mielenkiintoinen seurattava asia junamatkalla. Siinä missä suurin osa puhuu hillitysti ja toiset huomioiden, mahtuu lähestulkoon aina mukaan niitäkin, jotka puhuvat erityisen kuuluvasti ja paljon. Niin tälläkin reissulla ja koin suorastaan kiusalliseksi olla mukana useissa keskusteluissa, missä puhuttiin henkilön y raha-asioista, työkuvioista ja vakuutuksista. Ymmärrän, että asiat on hoidettava tiettyinä aikoina, mutta ehkä jotain rajaa ainakin äänen volyymiin voisi laittaa.. Meitä on moneksi!

Juna oli matkallani välillä varsin täynnä, jolloin käytäväpaikatkin täyttyivät. Siinäpä sitä sitten nökötetään tunteja hiljaa vierekkäin kun keskustelunaiheitakaan ei välttämättä ole. (Me suomalaiset olemme kuulemma silti edistyneet amerikkalaisen small talkin saloissa - näin kuulin alkuviikosta radiohaastattelusta.) Jossain välissä sitä kuitenkin huomaa toimivansa vieruskaverin tavoin, kuten vaikkapa pitävänsä käsiään tismalleen samalla tavalla tai vaihtavansa istuma-asentoa samaan aikaan. Mieleeni muistui talviset bussimatkat aamuruuhkissa, jolloin untuvatakit päällä sitä kirjaimellisesti oli toisen "iholla". Tuolloinkin huomasi jossain vaiheessa tuntevansa vieruskaverin, tuon ventovieraan ihmisen, hengityksen liikkeen ja kaiken lisäksi oma hengitys meni täysin samaan rytmiin. Hämmentävän hetken jälkeen tuli tietoisesti muutettua omaa hengitystä. Olettekos kiinnittäneet näihin huomiota?