perjantai 14. kesäkuuta 2013

Voihan tikka!

Otsikko kertoo olennaisen. Viime päivät tikka, tuo nokallaan koputtava lintunen, on aiheuttanut miunussa pahaa mieltä. Vaikka miten sitä luonnon kiertokulkua ihminen muuttaisi tässä tapauksessa...

Eilen siis säpsähdin talon toisesta päästä kuuluvan kovaan koputukseen. Ei siellä naapureita sentään ollut, vaan mennessäni ulos katsomaan, näin tikan lehahtavan talon reunalta ja maahan leijaili talon villoja ja muuta pehmeää. Useampi pikkulintu lenteli lähistöllä ja lauloivat hätääntyneinä. Ettei vaan tikka kiusaa pienempiä! Minä tietysti huusin minkä pystyin tikalle ja jäin hetkeksi vahtiin. Mentyäni sisälle ei kuitenkaan kulunut kauaakaan, kun sama koputus jatkui ja ryntäsin pihalle kenkää kädessäni huitoen. Siellä se ilkimys oli jälleen kerran, ja sevästi näkyi sen saaneen pesän aukkoa suuremmaksi. (Todettakoon tähän väliin, että on toki kyseenalaista pikkulintujen pesiminen talon rakoihin, mutta jääköön se nyt sivuseikaksi.) Tämän jälkeen useista tarkkailuistani huolimatta tikkaa en luvattomilla teillä nähnyt, mutta kuulin kyllä kuoriutuneiden poikasten sirityksen.

Mutta sitten tuli ilta, jolloin istuin auringon lämmössä pihan toisella puolella lakkailemassa kesävarpaitani. Yhtäkkiä näin isomman linnun lentävän joukko pikkulintuja perässään. Tajusin heti, että kyseessä oli tikka ja asia vahvistui kun näin sen menevän korkeaan puhelintolppaan koloonsa. Surullisinta tässä on se, että sillä oli suussaan pikkulinnun poikanen. Huusin ja karjuin tikalle ja totesin, miten törkeä, ilkeä ja inhottava se on. Sehän juu ymmärtää hyvin.. Valitettavaa on, että sama ryöstöretki toteutui silmieni edessä toistamiseen. 

Tänään kuulin jälleen samaista koputusta talon päästä ja mennessäni katsomaan, näin tikan käyneen jälleen pöllyyttämässä pesää. Kai se kävi tarkistamassa, että kaikki herkut on haettu.

On ehkä selvää, että tikka ei ole tämän jälkeen suosikkilintuni (ei tosin ollut aiemminkaan) ja kyllä, mietin asiaa vielä nukkumaan mennessäni. Surullinen tarina.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Pyykkäystä ja kuntotestiä

Siivousinto jatkuu, vaikka kirjahyllystä poistettavat aikakausilehtikasat, kirjat ja ne lukuisat tyhjät mapit ovat edelleen huushollissa eli näköpiirissä. Nyt vuorossa on kuitenkin pesukoneen laulu, sillä päiväpeitosta tyynyihin tulee raikkautta taloon. Onpa jokunen mattokin jo kuivumassa. Illan pilates- ja venyttelytunnit saivat suosiolla väistyä siivoustarmon tieltä. Onneksi vatsalihaksia poltteli eilinen tiukka treenitunti, jossa keskityimme alkutunnista juurikin keskivartaloon. Treenissä oli mukana myös kuukausittainen kuntotesti. Rannevamman vuoksi korvasin tällä kerralla tavalliset punnerrukset pystypunnerruksilla kahvakuulien avulla. Testi meni yllättävän hyvin vaikka kuukausi on ollut käytännössä treenitaukoa sairasteluiden ja kiireiden vuoksi. Juoksu kulki melko hyvin ja hidastusta kokonaisuuteen (edelliseen testiin verrattuna) toi lähinnä tuo punnerrusten korvaaminen välineellä. Ei hassummin, näköjään muu liikunta (niin kuin hikipyöräily töihin) on ollut hyväksi eikä täydellistä takapakkia kunnon puolesta ole tullut. 

Päivän biisi: "Hyvä hetki"


torstai 6. kesäkuuta 2013

Yövalvomista ja mapit kuntoon

Tiedättehän kesäfiiliksen, jolloin nukkumaan meno ei yksinkertaisesti tunnu luontevalle illaltamyöhälläkään. Tekisi mieli valvoa koko yö. Valo sinänsä ei minua häiritse, sillä saatanhan talvellakin laittaa yövalon päälle ja nukkua kasvot valon lähellä. Eli pimennysverhoja ei ole tullut hankittua. Kesäperinteenä on ollut, että ainakin yhtenä yönä pitää valvoa aamuun asti hyvää kirjaa lukien. Löytyykö sieltä muita yölukijoita?

Yksi yö meni minulla jo tällä viikolla valvoessa. Silloin se ei kuitenkaan ollut suunniteltua sellaista, vaan monenmoiset asiat pyörivät mielessä eikä uni vain tullut. Mutta en osaa edes olla pahoillani tuollaisesta vähäunisesta yöstä. Kesä on ihanaa aikaa! 

Tällä viikolla suurin vapaa-ajan projektini on ollut kirjahylly(je)n lukuisten mappien läpikäyminen. Huh sentään, se on karmivaa puuhaa! Kaiken lisäksi välillä olen löytänyt itseni lukemasta omia muistiinpanoja, koevastauksia, lisähuomautuksia tai kommentteja vieruskavereille. Ja löytyy useita kukkasia ja aurinkojakin sivujen lomasta. Luonnollisesti karsiminen on hitaampaa kun intoutuu lukemaan tuotoksiaan ja tunteilemaan. Sinnikkäästi olen silti jatkanut puuhaa, antanut itselle armoa niin poisheitettävän paperimäärän kuin ajankin suhteen. Homma on siis edelleen kesken, tosin tänään kävin ostamassa neljä arkistointimappia lisää, näistä luentopaperit tykkää, minä kans! Mihinkähän vielä kadottaisi lukuisat tyhjät kansiot?