Tapahtuipa tänään..

Niin, mitä minä sanoinkaan siitä flunssasta. Pikkuhommia pystyin eilen tekemään. En toki tarkoittanut sitä, että tänään olisin täydessä sielun ja ruumiin voimassa. Ei siis edelleenkään rankkoja treenejä tms. Noh, kai se on niin, että kun jokin menee mönkään, on sattumusten summa lopulta naurettavaa.

Tiesin etukäteen, että vapun jälkeinen päivä olisi töissä hieman erilainen, paljon muistettavaa ja tehtävää myös ennen virallisen työajan alkua. Yksi palaverikin oli heti ennen kahdeksaa. En ehtinyt lähteä kotoa ihan niin aikaisin kuin olin suunnitellut (olin nukkunut tosi huonosti edellisen yön: flunssa ja ihme valvomisefekti) Auton rattiin istuttuani ja startattuani biiliä järkytys oli suuri. Se ei käynnistynyt! Muutaman kerran siinä puhisin ja mietin vaihtoehtoja. Ensimmäisenä mietin bussia, josta kyllä olin jo myöhästynyt, sillä sopivia jatkoyhteyksiä on kahdesti tunnissa. Seuraavana mielessä kävi työkaveri, joka olisi edes suunnilleen samalta suunnalta (ei hyvä ratkaisu, olisin silti myöhästynyt). Viimeisenä vaihtoehtona oli yksinkertaisesti pyöräily.

Katsoin kelloa. Aikaa palaveriin oli 20 minuuttia. Pohdiskelin, että voisin puristaa matkan pyörällä 25 minuuttiin, jos polkisin tosi lujaa. Myöhästyisin kyllä vähän, mutta minun puolellani olisi palaveritilan kello, joka jälestää. Niinpä säntäsin vaihtamaan vaatetuksen pyöräilykamoihin, nappasin pumpun (kyllä, talven jälkeen ne ilmat olivat kadonneet) ja pääsin matkaan.

Huono puoli oli se, että minulla oli edelleen flunssa ja toisekseen vasta aloitin pyöräilykauden. Pyöräilykunto oli siis nollassa ja vointi noin muuten.. ei kovin hyvä. Hien valuessa ja vastatuulen laittaessa silmäni vuotamaan (heippa ripsarit) tunsin keuhkojen kirjaimellisesti puhkuvan pihalle. 

Työmaalla en kovin selitellyt järjetöntä kiirettäni, vaatteiden vaihto oli nopeaa ja palaverikin tuli lopulta pidettyä. Ottaen huomioon, että toiset osapuolet olivat olleet juuri lähdössä pois. 

Jos joku nyt miettii miksen ilmoittanut myöhästymistäni työpaikalle, voin kertoa, että sitä yritinkin. Valitettavasti juuri tänään puhelimeni akku loppui kertaheitolla.

Loppupäivään kuului muun muassa vääntynyttä pyöränavainta (minä kun kahmaisin kotoa kaikki pyöränavaimet mukaani ja kas kummaa työmaalla onnistuin työntämään juuri väärän avaimen lukkoon) ja räntäsadetta, jolloin luonnollisesti kastuin litimäräksi. Eikä lämminkään ollut, taitaa kesä vielä ootattaa itseään.

Kuuma suihku kotona oli hyväksi, samoin lämmin tee. Positiivisena ajattelen, että flunssahan voi tästä säikähtääkin. Mielessä on Viidakkomiehen kirjoitus sairastamisesta, jolloin ulkoilma olisi erittäin järkevää sisätilassa löhöilyn sijaan. Siitä rasituksesta tosin hän ei puhunut mitään, lienee se kuitenkin edelleen huonompi homma. Viikonlopun liikunta-aiheinen kurssi täytyneekin tältä istumalta perua. Ei muuta kuin uuteen nousuun!