keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Pienten asioiden merkitys tässä hetkessä

Olen löytänyt jonkinlaista hetkellistä voimaa, iloa ja hupia mitä yksinkertaisimmista asioista.

Yksi sellainen on itse tehty limsa. Tuo kyseinen vissyn ja tuoremehun sekoitus on tuttu lapsuudesta, mutta omassa kotonani aloin tekemään sitä aina silloin tällöin suunnilleen pari vuotta sitten. Mehuvissyä en normaalisti ihan tavisarkilasista juo, vaan lasiksi kelpasi vähän erikoisempi yksilö ja heti tuntuu hieman erilaiselta.

Juoma tuo mieleeni muistoja, mutta on sinänsä itselleni sen verran erikoinen, että arvostan sen tuomaa jännää oloa. Olen vähän niin kuin eri ihminen. Nyt en juokaan sitä perinteistä vettä,  vaan mulla on lasissa ihan jotain muuta. Silti en tarvitse tänään viinilasia tai siiderihöttöä saavuttaakseni tätä hetkeä. Tai tuskin sitä edes saisin niiden avulla. 

Yksi hyvä esimerkki on kesälomalta (seuraavaa odotellessa!), jolloin hörpin kylmää mehuvissyä hikipäivänä lötköttäessäni aurinkotuolissa ja vetäessäni jäätelöä jälkiruokakupista. Siemailin juomaa tarjottuani samanlaiset satsit jätskiä myöhemmin illalla ystävällenikin. (Tarkoituksemme oli tuolloin mennä pyöräretkelle, mutta käännyimme jo parin sadan metrkin jälkeen takaisin, sillä alkoi sataa kaatamalla.) Oloni oli inspiroitunut. Samaa tunnetta en tavoittanut vesilasi kädessä, vaan siihen tarvittiin vissymehu, aurinko ja täysi joutenolo. Ideoita tuli mieleen, mutta mitään en halunnut vielä aloittaa. Maltoin vielä.

Tiettyä voimaa ja inspiraatiota antoi tuolloin myös pilvinen taivas, joka toi hämärän kesäiltaan ja -yöhön. Hämärtyvä koti antoi mahdollisuuden tuoda valoa kynttilän muodossa. Sateen ropistessa sytytin oranssisen ison kynttilän ja hämmästyin sen tuomaa hehkua ja varmuutta. 
Kaiken kruunasi auki oleva parvekkeen ovi, josta keskiyön väistyttyä aamuyön tunneille kantautui öisiä ääniä. Siellä meni auto jos toinenkin: ääni kuului välillä sakeana puurona, jota leikkasi kirskuva motskarin ääni. "Tuolla laulaa lintunen iltalauluaan!", ajattelin. Toisaalla taas kuului hetkellisesti puheensorinaa. Ja se tuoksu! Sateen jälkeinen raikkaus yhdistettynä lämpimään säähän on lyömätön yhdistelmä. Tuskin maltoin nukkua. Jokin osa minusta halusi lähteä iltakävelylle, mutta toinen puoli minusta oli laiska ja pelokas. Ei siinä mitään järkeäkään olisi ollut. Siispä tyydyin katselemaan parvekkeen ovella lähitalojen ikkunoihin ja miettimään niiden takaisia elämiä, ihailemaan luonnon kesätuoksua ja kun päässä liikkui liian paljon asioita, suljin viimein oven. 

Oli aika lähteä nukkumaan.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Ensimmäiset kevätpäivät

On kulunut aikaa sitten viime kirjoituksen. Tällä hetkellä olemme päässeet yli synkimmän talvikauden. Eilinen ja tämä päivä ovat muistuttaneet räystäältä tippuvine vesipisaroineen täysin parhaimpia kevätkelejä.

Luin merkintöjäni marraskuulta:

"Pysyvää lunta voi vain toivoa. Sitä ennen saamme hetkittäin valoisuutta hennosta lumiharsosta, joka kuitenkin katoaa jonkin ajan päästä. Taisivat aura-autot päästä muutaman kerran töihin, mutta suunnilleen seuraavana päivänä sai taas kävellä märillä teillä."

Luntahan sitten kyllä tuli ja paljon! Toisin kuin viime vuonna, hiihtokelejä riittää pitkälle kevääseen. Hankin vuoden vaihteessa uudet sukset ja voi pojat, on sopivilla välineillä suuri vaikutus hiihtomukavuuteen! 

Kevät ja valo saavat ihmisen eloon. Ikään kuin peitto vedettäisiin pois silmiltä ja näkisi asioista uusia kivoja puolia. Toisaalta hetkittäin voi tulla myös epätoivon hetkiä, sillä kontrasti valon ja pimeän välillä on suuri. Ja pimeyskin on edelleen nurkan takana yhdessä kylmyyden kanssa. Kevään koittaessa mieli suuntaa uuden aloittamiseen. Toisaalta samaan tapaan kuin syksyisin, mutta silti eri tavoin: toiveikkaana ja uteliaana. On aika kasvattaa uusi, kaunis vuosi. 
















tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kesämietteitä ja tomaatin kastelua

Kesän tuloa sai tänä vuonna odottaa pitkään. Tuossa muistelin viime vuotta ja toukokuuta, jolloin hipsuteltiin kesäkamppeissa ja päiviteltiin ihmeellistä ja ihanaa kevättä. Kun on niin kuuma! Tänä keväänä oli kyllä muutama lämmin päivä. Taisivat osua sopivasti arkiviikolle, mutta väliäkös sille. Muistan saaneeni osan kuumasta kelistä.

Sittemmin kesää tuli odotettua pitempään. Toisaalta oli kyllä helppoa ja turvallista vetää päälle aina sopivan lämpimät vaatteet. Farkut ja pitkähihainen paita muodossa jos toisessa. Ja takki, ilman sitä ei voinut lähteä. Ja ehkä myös sateenvarjo. 

Juhannuksen jälkeen sijoittuneelle risteilylle pakkasin sateenvarjon lisäksi nahkahanskat ja pipon. Luitte aivan oikein. Myös kanssakulkijani naureskelivat varustautumiselleni. Että kuulemma niille ei kyllä olisi tarvetta- Mutta minä herkkine korvineni olen kaivannut pipoa lämpimämmilläkin keleillä tuulen tuivertaessa. En kuitenkaan tarvinnut reissulla mitään kyseisistä luottokamppeistani. Hyvä niin. 

Varsinainen kesä tuli vasta reilu viikko sitten. Yllättäen, sanon minä. Mutta ehkä muut ihmiset lukevat säätiedotuksia tai pelkkää ilmastoa niin hyvin, että olivat jo ensimmäisenä hellettä muistuttavana päivänä kansoittaneet rannat. Minä vielä siinä vaiheessa epäilin koko ilmanlaatua: mahtaa olla petollinen koko lämpöaalto - kohta sataa kuitenkin kuin aisaa ja on hytisevän kylmää. Toisin kävi ja tässä sitä vieläkin ollaan ja nautitaan kesästä, joka tuli siis sittenkin. Pitkään se kestikin, mutta tutulta tämä tuntuu. Ja ihanalta.

Kuumuutta on ollut niinkin paljon, että pelkään erään tomaatin puolesta. En puhu tässä yhteydessä omasta hipiästäni, joka kyllä muuttuu helposti tomaatin väriseksi. Varsinkin saatuaan liika-annostuksen aurinkoa. Kyseessä on ystäväni tomaatti, ihan oikea sellainen. Kasvi siis. Lupauduin tomaatin varjelijaksi ystäväni viettäessä lomaa ulkomailla. Sovimme, että käyn ensimmäisen kerran kastelupuuhissa viikon puolivälissä, mutta päätin käydä jo maanantaina. Ja huonolta tilanne näytti! Juttelin tomaatti-paralle henkeviä ja kehoitin terästäytymään sekä sanojeni että vesivoiman ansiosta. Lupasin tulla heti seuraavana päivänä katsomaan, miten virkoaminen on tapahtunut. Pidetään peukkuja.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Silmälasikätkö ja juomalasien pelastusoperaatio

Pidän vanhoista esineistä ja vaatteista. Minusta on mukava tietää, että tavaralla on ollut historiaa ennen sen päätymistä minulle. Tavara voi tuoda myös joitain muistoja tai ainakin tunteita entisestä - olin itse elänyt tavaran aikaa tai en.

Viime aikoina olen yrittänyt käydä läpi erinäisiä nurkkia kodissani ja karsia sieltä epäoleennaisia asioita. Projekti ei toki ole uusi, vaan se toistuu aika ajoin kohdistuen aina vähän eri suuntaan. Kaikkea en pysty karsimaan kerralla enkä kahdellakaan, vaan siihen meikäläisen pitää hiljalleen kypsyä. Varsinkin tiettyjen tavaroiden suhteen. 

On ollut hauskaa huomata, miten olen säilönyt jos jonkinlaisia asioita omasta elämästäni. Nimimerkillä laatikosta löytyy kymmenkesäisenä Välimereltä kerättyjä simpukan kuoria ja kauniita kiviä, muistilappu vuoden -94 EM-kisoista, tulitikkuaskeja vuosien takaa ja pieniä *niin tärkeitä* koriste-esineitä. 

Olen mestari pelastamaan myös muiden vanhoja tavaroita. Terveiset vaan tiettyihin osoitteisiin. Kesälomareissulla tuli täydennettyä muun muassa lasivalikoimaa kahdella uudella sarjalla. Molemmat olivat kierrätyskeskuskasassa, mutta nuo vihreät ja keltaruskeat yksilöt olivat jotenkin hurmaavia ja halusin niiden pääsevän hyvään kotiin. Siispä uhrauduin. Ainahan on tilaa 12:lle 6 per laji) juomalasille. Nyt tiedän, että olen aina halunnut värikkäitä laseja. Tähän mennessä kirkkaat Iittalan Kartiot ja Aino Aallot ovat olleet suosiossani, eikä haikailuja muihin laseihin ole ollut. Ei tietenkään, enhän ole tiennyt mistä haaveilla! Kannattiko sinun mielestäsi pelastaa lasit?




Sitten otsikon ensimmäiseen asiaan. Nimittäin yksi keväällä säilöön päätyneistä pussukoista sisältää mielenkiintoisia esineitä: lukuisia vanhoja silmälaseja. Itselläni ei ole vielä yksiäkään laseja, joskin sellaiset tulisi varmaankin hankkia lähivuosina. Silmälasit ovat ihan huippuja ja niitä on tullut testattua eräskin kerta peilin edessä.

Mitä sanotte, onko mitään saumaa saada joistakin vanhoista silmälaseista itselle sopivat vaihtamalla linssit? Onko täysin hullu idea? 

torstai 29. toukokuuta 2014

Siivousinspiraatiota

Olen sisimmästäni kai Martta-tyttö. Kyllä, tiedän, että nimi vaatinee hieman selitystä. Ja tässä sitä tulee.

Muistatteko seiskaluokan kotitaloustuntien kirjan? Siinä oli se siivousosio, eli miten siivota, missä järjestyksessä ja kuinka usein. Kuva tuolta sivulta on pysynyt mielessäni tähän päivään asti. Ah, miten inspiroivaa! Kaikki vaikutti niin helpolta ja puhtaalta. Emme saaneet yläasteella köksänkirjoja itsellemme, mutta myöhemmin kotiini kirja on kantautunut. Sitä kuvaa katsomalla palaa aina se sama siivousinto takaisin. 

Mitä tulee Marttoihin, niin heidän sivuiltaan löytyy samankaltaiset ohjeet siivoukseen. Löytyy sieltä paljon muutakin mukavaa talousasioista ruoanlaittoon. Ja tämä ei ole mitenkään maksettu postaus! Mutta minulle se on sivusto, josta olen löytänyt uutta virtaa kodinhoitoon. Toisinaan kaiken suunnattoman tietomäärän, lukuisten kaupan puhdistusaineiden ja kodin tavaramäärän keskellä on hyvä mennä perusasioiden ja yksinkertaisuuden ääreen. Ja yksinkertaista kodinhoitoa Martat suosivat. 

Nauroin muutama vuosi sitten, että haluaisin jopa liittyä Marttoihin, oppia lisää ja olla oikea vanhan ajan kodinhengetär. Ei hullumpi idea, vaikka ehkä siellä saattaisi ollakin se ainoa nuoremman polven edustaja. Vaan mitä se haittaisi? Onko teissä marttalaisia? 



lauantai 17. toukokuuta 2014

Kulmakarvat rehottaa

Kulmakarvat ovat kasvoille ilmettä. Ja kulmakarvamuoti on vaihdellut vuosikymmenten saatossa rehevistä puskista ohuen oheen viivaan ja kaikkeen siltä väliltä. 

Muistan elävästi, kun kulmakarvojen nyppiminen tuli itsellä ajankohtaiseksi. Minulla on vaalea iho ja vaaleat kulmakarvat, joten nyppimistä varten koulupöydän lamppu (muistatteko, sellainen putkikimainen) piti suunnata kasvoja kohti karvojen löytämiseksi. Tuska, mikä nyppimisestä seurasi, oli kamala! Myönnetään, että ihoa tuli kiskottua ensimmäisillä kerroilla myös vaaleiden haituvien karatessa pinsetin alta. Silmät valuivat vettä valon ja nyppimisen johdosta. Ihmettelin, miten tällaista kärsimystä tulisi kestää.

Äitini varoitti aina, että liian kapeaksi kulmakarvoja ei saa nyppiä, jottei vain kävisi niin, että ne eivät enää kasvaisikaan. Varsinaista muotoa en nuorempana koskaan etsinyt kulmilleni, ne nyt vaan olivat niin tasaisen suorat, enkä uskonut muuta olevan mahdollistakaan. Myöskään värjääminen ja kulmakynän käyttö ei ollut luontevaa. Pelkäsin liian tummia kulmia, sillä olin todella vaalea. 

Sittemmin kulmia tuli kavennettua ja edelleen luulin muodon olevan ikuisesti suora. Pääasiassahan aina nypin niitä irtokarvoja, joista puoliakaan en edelleenkään havaitse. Eräänä päivänä kuitenkin tajusin, että kulmia voisi nyppiä eri tavoinkin. Olin kyllä katsonut kaiken maailman oppaista jo nuorena, miten kulmakarvojen tulisi muotoutua, mutten saanut ohjeita pätemään omiin kasvoihini. Nyt sitten huomasin nyppiväni karvoja liikaa väärästä kohdasta.

Siltä samalta hetkeltä päätin aloittaa armottoman kulmakarvojen kasvattamisen. Olin nähnyt netistä, että joku muukin on niin tehnyt. Koska niitä irtokarvoja joka tapauksessa on tullut koko ajan, luotin siihen, että tämä kasvatus onnistuisi. Suunnilleen kuukausi tai pari siinä meni kärvistellessä hassujen yksittäisten karkulaisten kasvaessa takaisin paikoilleen. Varoin tutkimasta kulmiani liian tarkkaan tässä vaiheessa, jotten olisi hermostunut kasvatusvaiheeseen ja vetaissut kaikki huolella kasvatetut haivenet pois. Opettelin käyttämään kulmakynää tukemaan kasvatusprojektia. Ja ilokseni kulmat alkoivat löytää uudenlaista ilmettä. Toinen kulmakarva kasvoi tosin toista hieman paremmin, mutta kulmakynä oli käytännöllinen apuväline. Kasvatusvaiheen jälkeisen kulmien siistimisen tein maltilla.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että aina voi oppia uutta. Ja että kärsivällisyys palkitaan. Nykyisin kulmakarvani ovat saaneet minulta paljon enemmän huomiota kuin aikaisemmin ja uskon kulmien vaikutukseen ilmeen piristäjänä.

Löytyykö sinulta kulmakarvatarinaa?

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Päivän biisi

Päivän biisi on Haloo Helsingin Lähtövalmiina.